Mäntylästä, kirkkoherran kesäpaikasta on löytynyt jokin aika sitten useita vanhoja kirjeitä ullakon sahanmuhista, jopa ”vanhan Sampan” ajoilta. Allaoleva referointi ei tosin ole näistä löydöistä.
Kirkkoherra Karl Alfred Strömmerin vaimo Hilja Sigrid Strömmer (o.s. Hämäläinen, s. 11.5.1879 Helsinki), jota myös Hilliksi kutsuttiin, kirjoittaa kirjeessään sisarelleen Armi Klemetille 12.6.1935:
Kuulen tässä saman aikaa sinfoniakonserttia, Sibeliuksen ihanat sävellykset. Varmaan olette nyt konsertissa, siellä on varmaan juhlahetki.
Sibelius joku vuosi sitten laski täällä kosket ja senaattori Castrén 1 toimitti hänet erääseen taloon 2 yöksi siellä kosken partaalla. Kun tulivat taloon, oli vuode laitettu sohvasänkyyn kahdelle hengelle, joista toinen oli eräs kulkujätkä, toinen Sibelius. Emäntä tuumasi, että tässä on ennenkin pruukannut kaksi henkeä nukkua. Castrén toimitti kuitenkin niin, että mies meni pirtin penkille ja Sibelius sai nukkua sohvasängyssä.
Sitten eräs Tuppurainen oli koskea alas ohjaamassa ja Sibeliukselle oli pantu lohionget mukaan. Jopa olikin nykinyt kala ja vaikka Tuppurainen huomautti, että nyt on lohi ongessa, ei Sibelius ollut milläänkään, katseli vain rantoja ja hyräili. Viimein Tuppurainen suuttui ja sanoi ”Kaikenlaisia piruja niitä pitääkin soutaa!”
Se Tuppurainen kun on aina herroja soutanut kalamatkoilla.
J.K. Ilmeisesti kyseessä on sotkajärvinen koskenlaskija Pekka Tuppurainen (s. 1874, k. 1944), kuuluisa kalamieskin, souti myös Walter Snellmania (joka asui Suvelassa). Pekan isä oli Heikki Pekanpoika Tuppurainen (s. 1848), koskenlaskija hänkin jo useammassa polvessa. Sibelius vieraili Laitasaaressa vuonna 1929. 3 4
Lue lisää Jean Sibeliuksesta ja katso Elävästä Arkistosta filmi, jossa otoksia myös vuodelta 1927.
- Wikipedia, Kaarlo Castrén ↩
- Hyvölä eli Holappa no 5 Pyhänsivu ↩
- Anna Heikinheimo o.s. Strömmer, 14.5.2013 Koortilassa ↩
- Sen. Kaarlo Castrénin kirjoitus Suomen Kuvalehdessä 1935, Sibeliuksen 70v syntymävuotena ↩
5 vastausta artikkeliin “Sibelius kalamatkalla Laitasaaressa (1929)”
Olet saanut hienosti tehtyä uutta tarinaa!
Sain tänään linkin kuorokaverilta Sibeliuksen kalamatkaan, joka oli uutta myös kuoromme historia opelle. Eli maine kasvaa :-)
Terveiset Marjalta! (ref: Kesti – talo)
Kiitos terveisistä! Ihmeellinen on tämä internetin maailma, tieto kulkee – ja näköjään 64.000 käyntikertaa on jo ylitetty :-D
150 vuotta Sibeliuksen syntymästä tänään!
155 vuotta Sibeliuksen syntymästä tänään! Liputamme hänen ja suomalaisen musiikin kunniaksi!
Senaattori Castrén kertoo kalamatkasta ja yöpymisestä Pyhänsivun Hyvölässä eli Holapassa https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/889712?term=Sibelius&page=24
Hyvölässä oli isäntäväkenä tuolloin Antti Kallenpoika Vimpari (alk . Lassila s. 2.12.1865, k. 12.2.1940) ja Anna Heikintytär Pelkonen (s. 9.8.1871, k. 10.12.1948). Hautakivessä Annan syntymäpäivä väärin https://sukuhaku.genealogia.fi/data/images/graves/c926/4a526bb18ed93675cc7da7c6f8705bfeafde6d4215e1b9c46b0d089a71ef1727.jpg