Teiden vaiheita 1600-luvulta alkaen

Paavo Salmi on koonnut Laitasaaren pääteistä historiatietoja – siis teistä Valtatie 22, Oulu-Kajaani ja Yhdystie 8300, maantie Oulu-Päivärinne-Vaala. Ensimmäisen artikkelin voit lukea tästä.

Kuljetuskalustona oli kuorma-autoja, 1950-luvulla oli USA:n armeijan ylijäämävarastosta hankittu GMC (kempsu) nelivetoisia kuorma-autoja, mitkä olivat verraten tehokkaita. Talvipakkasella autojen käynnistys oli hankalaa. Muistan ihmetelleeni kerran Onteron kohdalla maantiellä, kun kempsun moottorin alla oli nuotio. Tällä tavoin lämmitettiin moottoriöljy notkeaksi ja auto saatiin käyntiin. Kuljettajia kortteerasi myös Onterossa.

Aluksi kuormaus tapahtui lapioilla, myöhemmin vaijerivetoisilla kaivinkoneilla, mitkä olivat kömpelöitä, eikä niitä voitu käyttää esim. tien luiskin viimeistelyyn. Autoilija Bräysy kylläkin valitti lapiomiesten laiskuutta, työllisyystöihin palkattujen lapiomiesten motiivit olivat alamaissa. Tämän työmaan aikana Bräysy hankki uuden Renault kuorma-auton, missä oli hydraulinen kippi ja isompi lava. Myös muhoslaisilla autoilijoilla oli tuolloin Renault-merkkisiä kuorma-autoja. Pentti Kettunen kertoi, että hänellä oli Reo -merkkinen kuorma-auto.

Kuormien vastaanotto tielinjalla oli lapiotyötä, puskutraktoreita oli (caterpillar) mutta niitä ei riittänyt kaikille tietyömaille. Sora- tai hiekkakuorma kipattiin ”matoksi” tierakenteeseen. Aluksi oli mekaanisia veivikippejä, mitkä olivat vaarallisia ja sattui tapaturmia käden lipsuttua otteesta. Myös Bräysy sairasteli jonkin aikaa kipeää rannettaan veivin irrottua otteesta. Työmailla oli myös hevosia keikkalavakärryineen, mitä käytettiin pienemmissä lähisiirroissa, kuten rumpujen rakentamisessa. 1950-luvulla autoihin tuli jo hydraulisia kippejä. Tiehöyliä oli tiepiireillä muutamia käytössä ja niitä käytettiin myös tien rakennekerrosten tasaukseen. Koneellistuminen lähti laajemmin käyntiin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa TVH:lla oli traktorikaivureita ja pyöräkuormaajia.

V. 1938 tienumeroinnissa Oulu-Kajaani tie oli kantatie n:o 77 Oulujoen eteläpuolella. Uuden pohjoispuolen tien valmistuttua se luokiteltiin kantatieksi n:o 77 vuonna 1953 ja eteläpuolen tie jäi n. 20 vuodeksi 1970 luvun alkupuolelle maantieluokkaan. Uuden eteläpuolen tien valmistuttua 1970-luvun alkupuolella sen luokaksi tuli Valtatie 22, pohjoispuolen tien luokka muuttui maantieksi n:o 830, nykyisin yhdystie 8300. Tienumero kantatie 77 annettiin vuonna 1986 Siilinjärveltä Viitasaaren kautta Kyyjärvelle kulkevalle tielle, mikä on osa Sinistä tietä, Suomen poikki kulkevaa pääväylää.

Tieyhteydet soranottopaikoilta työmaille kulkivat vanhoja kärrypolkuja pitkin. Keväisin roudan sulaessa tiet olivat kulkukelvottomia. Teitä parannettiin sorastamalla. Käpykankaantien runkoa Onteron ja Penninkankaan välillä vahvistettiin kuusinäreillä ja isoilla kuusen oksilla, Tällaisen närelavan päälle kipattiin paikkaansa kuorma soraa, mikä oli n. 3-4 m3. Näin tie saatiin kantavaksi ja ko. tie on edelleen rungoltaan kestävä.

Kylätiet ja kärrypolut kulkivat pihojen kautta. Käpykankaantie kulki Penninkankaan tilan pihan kautta ja muutti pihan ajoittain käyttökelvottomaksi savivelliksi sora-autojen kulutuksessa. Tämän seurauksena tie siirrettiin pihan ulkopuolelle navetan taakse, missä tie on vieläkin. Samoin ns. Mäkelän mäellä hiekan ajo kulki Penninkankaan (nyk. Laanilan) ja Mäkelän (nyk. Roinisen perikunnan) pihojen ja maiden kautta. Tämä tie siirrettiin pidemmältä matkalta em. pihojen ulkopuolelle paikkaan, missä se on edelleen.

1950-luvulla työntekijöille ei ollut parakkimajoitusta Päivärinteen lähialueella. Työntekijät majoittuivat lähitaloihin, elleivät itse asuneet työmaan lähellä. Pömillä (Penninkankaan talossa) olivat majoittuneina mm. autonkuljettaja Bräysy, kaivinkoneen kuljettajat Kormu ja Pesonen sekä yksi autonkuljettaja, jonka nimeä en muista. Melko ahdasta oli muutenkin ison perheen kanssa. Työ oli kaksivuorotyötä. Tämän kirjoittaja oli tuolloin alle 10 v. mutta olin eväskuriirina kuljettajille, mikä olikin erityisen mieluisa tehtävä koska autoilijat ottivat reppuselkäpojan aina ookaamaan tietäessään, mikä minulla oli tehtävänä. Kerran tosin jouduin odottelemaan puolisen tuntia pakkasessa iltapimeässä hiekkakuopalla reppuselässä, että kaivinkoneen kuljettaja huomaisi minut. Huomattuaan oli hyvin pahoillaan ja sanoi, että olisit heittänyt kivellä ikkunaan. Eihän semmoinen minulla tullut mieleenkään, että uskaltaisin konetta kivittää. Kyllä tuli muutenkin ookattua sora- autojen kyydissä. Kiviainesten kuljetus keskittyi talviaikaan, koska huonompiakin teitä pystyi ajamaan raskailla kuormilla maan ollessa roudassa.

Nyt 2010-luvulla Valtatien 22 ympäristöä kehitetään rakentamalla kevyen liikenteen teitä ja alikulkukäytäviä. Parhaillaan on käynnissä V22 suunnittelu Oulusta Muhokselle Hyrkkään mäelle. Suunnitteluun sisältyy kevyen liiketeen teitä sekä alikulkukäytäviä sekä tieliittymiin väistötiloja. Lisäksi suoritetaan liittymien järjestelyjä poistamalla yksityistieliittymiä ja yhdistämällä niitä rinnakkaisteiden välityksellä. Suunnitelman toteuduttua on yhtenäinen kevyen liikenteen tie Hyrkkäältä Ouluun. Yhdystien 8300 rinnalle rakennettavasta kevyen liikenteen tiestä Päivärinne-Laukka-Montta on tehty useita aloitteita, koska tiellä on runsaasti koululiikennettä ja muuta kevyttä liikennettä jalan ja pyörällä johtuen nauha- asutuksesta. Tie on kapea, kuten pientareetkin, joten tie on sekaliikennetie kevyen liikenteen kulkiessa ajokaistoilla.

Kiinnostukseni tienrakentamiseen syntyi silloin alle 10-vuotiaana seuratessani kuljetuksia, kuormauksia ja tien rakennekerrosten muodostamista. Myös sillat ovat olleet aina mielenkiintoni kohteena. Luonnollisena seurauksena kiinnostuksestani opiskelin rakennusalaa, diplomityön aiheena oli bitumihiekka kestopäällysteisen tien kantavassa kerroksessa. Elämäntyöni tein liikennesuunnittelun, tien rakentamisen ja kunnallistekniikan parissa. Kiinnostus jatkuu edelleen tutkiessani Laitasaaren teiden vaiheita, katson aina kulkiessani vanhoja tieuria ja kuinka ne ovat säilyneet nykyaikaan.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on luoda ns. aikajana Laitasaaren pääteiden kehitysvaiheista. Toivon tämän herättävän keskustelua ja virittävän muistoja aikaisemmasta rakentamisesta.

– Paavo Salmi

P.S. Asiasta kiinnostuneet löytävät tarkempaa tietoa mm. seuraavista tutkimuksista:

Muhoksen kunnan historia: Muhoksen kunta, toimittaja Mauno Hiltunen, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2002

Vuosisadat Pohjan teillä: Tiehallinnon Oulun tiepiiri, toimittaja Matti Enbuske, WS Bookwell Oy Porvoo 2009

Pikeä, hikeä, autoja, tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta, osa 3: Tielaitos, toimittajat Jaakko Masonen & Mauno Hänninen, Painatuskeskus Oy Helsinki 1995

Muhoksen autoilun historia: Muhoksen ammattiautoilijat, 2002, Teksti Aarno Määttä, KirjastoVirma

Wanhoja autoja, muutamia muhoslaisiakin, Muhoksen kotiseutuyhdistyksen kuvakokoelmassa täällä.