Vuonna 1891 Joulukuun 31. p. päätti Muhoksen kunta yksimielisesti pitämässään varsinaisessa kuntakokouksessa, että niissä kievareissa, mitkä mainittuun kuntaan kuuluvat, oluen myönti peräti kielletään, ettei minkään nimistä olutta saa matkustavaisille rahan edestä antaa.
Tämän johdosta Matti Tikkanen ja Pekka Apaja valittivat kuvernöörin virastoon pyynnöllä saadakseen ne oikeudet, mitkä heille siinä tilaisuudessa myönnettiin kuin he kestikievarin pidon 5 vuoden ajaksi ovat ottaneet. Läänin herra kuvernööri helmik. 29 p. 1892 antamallaan päätöksellä on mallasjuoma-asetuksen nojalla hylännyt asiaan kuuluvat valitukset ja samalla myös vahvistanut kunnan päätöksen.
Muutosta tälle päätökselle ovat mainitut kestikievarin pitäjät hakeneet Keisarillisen Suomen Senaatin talousosastossa ja on Keisarillinen Senaatti antamallaan päätöksellä nähnyt valituksen alaiselta päätökselta kuin myös Muhoksen pitäjään kuntakokouksen päätökseltä puheena olevassa asiassa puuttuvan perustusta voimassa olevasta laista sekä katsonut oikeaksi ne kumota.
Siis oluen myyntilupa matkustavaisille Muhoksen kievareissa on entiselleen myönnetty. 1
Kestikievarin isännän työ oli välillä vaarallista
Kun kestikievarin isäntä Pekka Apaja Muhoksella tällä viikolla lähti kyytiin erästä miestä, Oskari Karjalaista, joka oli kotopaikalleen Kajaaniin matkalla, niin alkumatkalla syttyi heillä ajamisesta riitaa, joka päättyi siten, että kyydittävä löi kyytimiestänsä puukolla reiteen 36 centim. pitkän ja jotakuinkin syvän haavan. Vieläpä uhkasi revolverilla. Mies otettiin kiinni. Mutta kun tämä suostui maksamaan 300 mk Apajalle kipurahoja, niin pääsi hän vapaaksi. Haava ei ole hengenvaarallinen. 2