Tapaturma. Kun talollinen Jaakko Halonen Muhoksella lähti viime kuun 30. päivä kotoaan ajamaan hevosella joelle käsin, niin alas mäkiä laskeutuessa joelle, toinen aisa lähti irti savirikosta 1 , josta oli seurauksena, että reki meni kumoon ja hevonen kimpausi laukkaamaan. Halonen sai niin kovan kolauksen, että tiedotonna löydettiin tapaturmapaikalta ja hevonen löydettiin Koivikon maanviljelyskoulun pihalta. Arvelussa on tuleeko H:sta enää eläjää, ehkä lääkärinapua on sen tuntoihinsa jälkeen saattamiseksi käytetty.
Ylläolevassa kuvassa on Jaakko Halosen poika Pekka Halonen, everstiluutnantti ja Tornion poliisimestari 2
Tapaturmasta kuolema seurauksena. Talollinen Jaakko Halonen Muhokselta, lähti viime kuun 30 p:nä kotoa hevosella naapurissa käväsemään, vaan alas mäkeä joelle laskiessa kaatui reki sillä seurauksella että Halonen sai aimo kolauksen jostakin tien varrella olevasta esineestä, niin että tajuttomassa tilassa löydettiin tapaturmapaikalta. Tajuntaansa ei hän sen jälkeen enään tullut, vaan teki kuolema tämän kuun 9 p:nä lopun hänen kärsimyksistään. Vainaja oli seudun varakkaimpia talonpoikia, tarmokas maanviljelijä sekä meijeriliikkeen harrastaja. Levätköön rauhassa kunnon kansalainen! 3
Ilmoitetaan että hellästi rakastettu mieheni Maanviljelijä Jaakko Halonen rauhallisesti nukkui kuolonuneen Halolan tilalla Muhoksella Lauvantaina Helmik. 9 p:nä 1895 klo 4:45 j.p. 54 vuod. 7 kuuk. 21 vuor. ikäisenä; katkeraksi suruksi minulle, 2 pojalle, 4 tyttärelle, 3 veljelle, 1 vävylle 2 lapsenlapselle sekä muille sukulaisille ja tuttaville.
Nyt lähden matkahani,
Jääkäätte rakkahani,
Te haltuun Jeesuksen!
Ah aina valvokaatte,
Kyll’ Herralt’ armon saatte
Meit’ auttaa hän taas yhtehen.– Kaisa Halonen 4
2 vastausta artikkeliin “Halolan isännän kuolema (1895)”
Hiukan taustatietoa Jaakko Halosesta.
Jaakko oli yksi näistä Moilasen kolmesta veljeksistä, jotka 1860-luvulla tulivat Puolangalta Muhokselle. Tarmokkaita veljeksiä olivat kaikki, talollisia olivat kuolemaansa asti:
Jaakko Moilanen, Halola 1, 1 mtl
Lauri Moilanen, Nykänen 12, 1/3 mtl
Erik Moilanen, Ranta-Holappa 29, 1/2 mtl
Tiloja ei tänä paivänä tuossa muodossa ole, aika muuttuu:
Halola 1 = Montan voimalaitos
Nykänen 12 = asuntoja ja liike-taloja Muhoksen kirkonkylällä
Ranta-Holappa 29 = asuntoja Muhoksen kirkonkylällä
Solja: Näinhän se on, isojen tilojen maat on otettu muuhun käyttöön. Miksi tarina on sivustolla – yksi Jaakon tyttäristä oli emäntänä Hartikka-Rintamäessä ja siksi että Halonenkin on aiemmin kuulunut Laitasaareen. Kertomus Moilasista löytyy siis myös Rintamäen sivulta https://www.laitasaari.fi/taloja/hartikka-no-3/rintamaki/ Vaan eikö Halolan alueella ole vielä jokin asuinrakennus? En ole kyllä koskaan käynyt katsomassa, mielenkiintoista olisi.
Hei! Olen Pekka Halosen pojan Yrjö Halosen tytär.
Haluaisin liittyä Laitasaari-seuraan, miten toimia?
Ystävällisin terveisin Lena
Solja: Jäsenhakemuksen voi laittaa tästä https://www.laitasaari.fi/laitasaari-seura/jasenlomake/
Ikävä kyllä sivustolla ei ole paljoa Halolan tilasta tai sen asukkaista, koska tila ei kuulu enää nykyisin Laitasaareen.