Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko.
Kesällä pelattiin pesäpalloa, milloin kenenkin pihassa ja milloin vain saatiin kokoon 4-5 pelaajaa. Joskus pelattiin lehmihaassakin ”liukumiinojen” eli lehmänkakan seassa. Tytöistä peleissä olivat usein mukana Keräsen Enni (myöh. Yrjänä) ja Jokelaisen Tyyne ja pojista Tihisen Yrjö, Suorsan Leo (s. 1922) ja Paavolan Olli (s. 1926).
Talvella harrastettiin innokkaasti hiihtoa. Sunnuntai-aamuna syötiin nopeasti kaurapuuro ja lähdettiin Keräselle, jossa Heikki-isännän kuoltua oli Karppisen Tauno (s. 1922) renkipoikana. Tauno oli urheilumiehiä, ja hänen kanssaan hiihdettiin niin että vasta iltahämärissä mentiin kotiin. Isä sanoi vain ”Myöhäänpä meni!” – ei moittinut, vaikka ei muistettu tulla syömäänkään.
Taunon äiti ompelija Lyydia (Lyyti) Karppinen (s. 1895 Vihanti) oli asunut Laitakankaalla Ylikiimingin tien varressa, mutta sai Jokelan maalta läheltä Kerälän taloa tontin jonne rakensi mökin itselleen ja pojilleen Taunolle ja Niilolle. Tauno oli aikuisena kunnan palveluksessa sekä toimi kunnanvaltuutettuna ja hallituksen puheenjohtajana. Niilo kävi työssä tiilitehtaalla Korivaaralla.
Jokelaisen Veikon (s. 1921) ja Toivon lapsuudenkoti oli läheinen Seppä-Jokelainen. Veikko oli vanhempi kuin Kaarlo, mutta hyvä kaveri pikkupojasta lähtien. Aikanaan Veikko löysi aviopuolison naapurista Huoviselta, Huovisen Pentin tädin. Veikko alkoi kylän taksimieheksi, ollen vuosikymmeniä koko kylän kaikenlaisten kyytiajojen luottohenkilö.
Veikko oli mieluinen kaveri muillekin: Hakalasta Rahkon Juhani (s. 1922) kertoi anoneensa ja päässeensä aloittamaan kiertokoulunsa normaalia aiemmin samaan aikaan Veikon kanssa, että ”pääsee yhtä matkaa kouluun parhaan kaverinsa kanssa”.
Pyhäpäivänä eli sunnuntaina kuunneltiin kirkonmenot, sen jälkeen lähdettiin pyörillä polkemaan kylään toisten lasten luokse. Kaarlon vanhemmat kävivät Vauhkolassa hyvien ystäviensä Meimi ja Jonne Huttusen luona. Huttusen pojat Mauri ja Veli olivat kavereita Kaarlon kanssa.
P.S. Tauno Karppinen oli isäni Veikko Pirilän sotakaveri (PionP 36) ja ehdin tavata hänet pari kertaa, Soljan huom.