Saatteeksi

Muhokselle sijoitetun karjalaisen evakkoväen historiikki alkaa kerronnalla viime sodista, koska ne aiheuttivat siirtoväen lähdön evakkoon. Historiikkiin sisältyy tunteellisia ja humoristia kohtia, jotka elävöittävät kuivahkoa tekstiä. Toivottavasti ”minihistoriikki” antaa lukijalle valaisevia ja viihdyttäviä lukuhetkiä karjalaisista evakoista. Esitän lämpimät kiitokset Laitasaari-Seuralle, joka otti omaan historiikkiinsa mukaan karjalaisen evakkoväen tarinan. – Pertti Marttinen, ikuinen evakko

Talvisodan aika

Kesällä 1939 Euroopan taivaalle alkoi kasaantua synkkiä sodan pilviä. Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Moskovassa elokuussa sopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa sai vapaat kädet Puolan läntisen osan suhteen, ja Itä-Puola, Baltian maat sekä Suomi sovittiin kuuluvaksi N-liiton etupiiriin. Saksan hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa valloittaen maan länsiosan. N-liitto valloitti puolestaan Puolan itäosan syyskuun loppupuolella, sekä miehitti Baltian maat Viron, Latvian ja Liettuan lokakuun aikana laukaustakaan ampumatta. Syksyn kuluessa N-liiton aluevaatimukset alkoivat myös Suomen suhteen. Suomi neuvotteli Moskovassa J. K. Paasikiven ¹ johdolla kolme kertaa loka-marraskuun aikana. Tukea neuvotteluille antoivat Yhdysvallat ja pohjoismaat lähettiläidensä välityksellä. Tuesta ei ollut apua, sillä siihen aikaan vain divisioonat olivat neuvotteluvaltteja. Neuvottelujen päätteeksi ulkoministeri Molotov ² tokaisikin Paasikivelle: ”Me siviilit emme näy voivan asialle enempää. Nyt on sotilaiden vuoro puhua.”

Ylimääräiset harjoitukset (YH) käynnistyivät lokakuun alkupuolella. Sotaharjoituksiin kutsuttiin lähes 300 000 miestä. Käytännössä YH oli lähes täydellinen liikekannallepano.

Uhkaavan tilanteen vuoksi Suomen asutuilla rajaseuduilla aloitettiin siviiliväestön evakuointi loka-marraskuussa. Laatokan Karjalassa rajapitäjä Salmin itärajalla sijaitsevat kylät evakuoitiin kuukautta ennen talvisodan syttymistä. Näin myös synnyinkyläni Käsnäselän väestö joutui evakkotielle. Väestä siirrettiin osa Pohjois-Pohjanmaalle Pyhännälle ja Tavastkengälle, sekä osa Etelä-Pohjanmaalle Jalasjärvelle.

N-liitto ampui tykistöllään marraskuun 26 p:nä historiaan jääneet laukaukset omalla puolella olevaan Mainilan kylään, syyttäen Suomea provokaatiosta. Suomen lähettämään vastanoottiin ei saatu enää vastausta. Neuvostodivisioonat olivat jo siirtyneet rajalle. Talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä 1939, kun neuvostojoukot ylittivät aamulla valtakuntien välisen rajan. ”Punainen on kaakon kulma, tulta, verta ennustaa.” Tulimyrsky levisi rajaa pitkin Kannakselta Petsamoon asti.

Käsnäselässä vihollisen 18 D:n kärkijoukko ylitti rajan varhain aamulla tykistökeskityksen jälkeen. Kylässä taisteluvalmiudessa ollut Erillinen Pataljoona 9 viivytti vihollista viikon verran Uuksunjoelle, jossa rintamavastuun otti Jalkaväkirykmentti 39. ErP 9:n ja JR 39:n ensimmäisen pataljoonan suorittama vastahyökkäys Käsnäselkään epäonnistui. ErP 9 siirrettiin 5.12 Uomaalta autoilla Tolvajärvelle, jossa oli syntynyt vaarallinen tilanne vihollisdivisioonan edettyä Suojärveltä nopeasti Tolvajärven maastoon. Kuorma-autojen vähyyden johdosta sotilaat seisoivat tiiviisti autojen lavoilla toisistaan kiinni pitäen. Pakkasessa ja viimassa suoritettu matka oli noin 100 km.

Talvista taistelumaastoa Salmin Käsnäselässä 1939–1940, kuvaaja Pekka Kyytinen; muut kuvat Uuno Peltoniemi 1930–1939. ³

Vaaralliseksi muodostuneen rintamatilanteen johdosta ryhmä Talvelan komentajat eversti Paavo Talvela ⁴ ja everstiluutnantti Aaro Pajari ⁵ pitivät Wärtsilässä pikaneuvottelun 7.12. aamuyöllä. Komentajat olivat samaa mieltä, että alueella olevat joukot eivät pysty puolustamaan Tolvajärveä. Ainut vaihtoehto olisi röyhkeä vastahyökkäys.

Pajari palasi Tolvajärvelle ryhtyen järjestämään joukkoja hyökkäysryhmitykseen. Hyökkäys alkoi 12.12. onnistuen erinomaisesti. Pajarin joukot valtasivat takaisin Tolvajärven maaston ja aloittivat etenemisen kohti Suojärveä kärkipataljoonana ErP 9. Ägläjärvi vallattiin jouluun mennessä. Hyökkäystä jatkettiin Aittojoki-linjalle lähelle Suojärveä, johon rintama vakiintui talvisodan loppuun asti. Tolvajärven taistelussa saavutettu sodan ensimmäinen loistava voitto oli ilmeisesti se tekijä, joka valoi uskoa muillekin rintamaosille.

ErP 9:n kokoonpanossa oli 50-60 käsnäselkäläistä miestä, joista lähes puolet kaatui ja suuri osa sodasta selvinneistä haavoittui.

Laatokan koillisrannalla vihollisen 168.D ylitti rajan aamulla lähtien etenemään kohti Salmin kirkonkylää. ErP 8 viivytti vihollista Salmin edustalle Miinalanjoelle, jossa pataljoona liitettiin JR 37:n vahvuuteen. Monivaiheisten taistelujen jälkeen liukkaasti liikkuvat suomalaiset joukot saartoivat vihollisosastoja Laatokan Karjalassa. Koirinojan-Käsnäselän välisellä tiellä pilkottiin 18 D:n ja 34. hyökkäysvaunuprikaatin joukot useiksi moteiksi Lemetissä, Lavajärvellä, Uomaalla ja Siiran risteyksessä. Kitilän kylän alueelle motitettiin koko vihollisen 168. divisioona. Vihollinen sai murrettua saartorenkaan ja pystyi huoltamaan mottia Laatokan jäätä pitkin. Kitilän suurmotti pitikin puoliaan sodan loppuun asti. Myöskin Siiran ja Uomaan motit pitivät pintansa sodan loppuun asti. Sensijaan Lemetin ja Lavajärven sekä ns. rykmenttimotti saatiin purettua. Moteista saatiin runsas sotasaalis, mm. 71 hyökkäysvaunua.

Suomi taisteli urheasti 105 kunnian päivää. Raskas rauha solmittiin Moskovassa 13.3.1940. Rauhansopimuksessa uutta rajaa ei suinkaan vedetty sodan päättyessä vallinneen rintamalinjan mukaan, vaan rajaa siirrettiin noin 100 km länteen päin. Jos raja olisi sovittu sodan päättymisen tilanteen mukaan, olisi Laatokan Karjalan alueesta jäänyt puolet Suomen puolelle.

Salmin pitäjästä lähti talvisodan alla evakkoon noin 14 000 asukasta, joista reilut 600 henkilöä oli Käsnäselän kylästä lähtöisin.