Kiitos Eila Tillman-Sutelalle kertomuksesta!
Tervareitin toimittaja Veikko Lukan (1943-1996) tekemä haastattelu (24.11.1977, n:o 47) isästäni Onni Tillmanista (1907-1982) sisältää kuvauksen tapahtumasta, jota isäni piti elämänsä vauhdikkaimpana mieleen jääneenä seikkailuna – Pyhäkosken laskeminen halkolautalla keväällä 1938. 1
Laitasaaren talollisille kuulunut vapaa uitto- ja lautanlaskuoikeus oli vaarassa Oulujokeen suunniteltavien voimalaitosten vuoksi. Utajärven puolella Utosjoen varressa olevien ulkometsäsarkojen tukkeja, halkoja ja aidaksia oli vuosikymmenien ajan laskettu lautalla Utosjokea ja Oulujokea myöten Laitasaareen. Perinne oli tosin jo katkennut, mutta laitasaarelaisten mielestä lauttausoikeuden menettämisestä olisi siitä huolimatta pitänyt saada kunnon korvaus.
Koko kyläkunnan asiaa korvauksen saamiseksi ryhtyi ajamaan Juho Yrjämä, joka hakkautti Utosjoen palstaltaan isot määrät halkoja. Lautta tehtiin pitkistä tukeista ja kokorungot salvettiin nurkista niin kuin heinäladot. Näin lautalle saatiin korkeat reunat, jotta halot pysyisivät kyydissä.
Halkolautalla oli mukana viisi miestä, Onni Tillman heidän joukossaan. Laskumiehenä oli Lippo-niminen mies Laitasaaresta, joka ainoana oli joskus aikaisemmin tehnyt vastaavanlaisen matkan. 2
Onni Tillman kertoi halkolautan olleen ”ison purkin”, pituutta oli reilut 10 metriä. Lautalle heiteltiin pitkät pinot halkoja. Pian kuitenkin huomattiin matkan varrella, että oli tehty paha virhe, kun halot nakeltiin sikin sokin, lautta kulki liian syvällä. Toinen virhe oli liian pieni miesmäärä matkassa, eikä mukana ollut edes venettä siltä varalta, jos lautta hajoaisi miesten alta.
Lautta laskettiin liikkeelle Utosjoelta kevättulvan aikana. Iso lautta sai pian vauhtia ja kiskoi rantapehkoja mukanaan. Utosjoen vesimyllyn kohdalla oli kova vauhti ja lautta vain kolahti myllyn ohittaessaan. Sotkajärvi sen sijaan oli hidasta ylittää, eikä matkantekoa juuri huomannut. Sitten tultiin Paskonniskalle ja virta alkoi taas juosta.
En lähtis enää millään semmoseen kyytiin. Halot olis pitäny latoa tasakerrokseen, mutta siihen ei jouvettu. Lautasta tuli hirviän raskas eikä sitä saatu kääntymään kunnolla mutkissa.
Kassisen kohdalla jo nähtiin, että mennään päin Pällin möljää. Niinhän siinä kävikin ja halot sinkosivat veteen, mutta luja lautta kesti, kertoi Tillman. Pahin paikka oli kuitenkin vielä edessä, Pyhäkoski ja varsinkin sen kuuluisa Rakankallio (kuvassa), mitä kohti joen pääuoma suoraan virtasi. Kaikki miehet olivat lautan keulassa valmiina työntämään lauttaa irti kohti tulevasta kalliosta. Lautan murskautuminen Rakankallioon oli ”hilikulla”, sillä lautta kylkesi ryskyen kalliota ja monet kuutiot halkoja lensi virtaan. Välillä lautalla olevat miehet olivat kainaloitaan myöten vedessä.
Loppumatka sujui paremmin ja Montan alapuolella vältettiin Heikuran pyörre, missä tukitkin saattoivat pyöriä päiväkausia. Lautta laskettiin maihin Laitasaaressa ja halot purettiin Yrjänän rantaan. Vaikka halkolautta saatiinkin perille pieniä haavereita lukuun ottamatta, ei matkan päätarkoitusta saavutettu, korvauksia lauttausmahdollisuuden menetyksestä.
Onni Tillman muisteli hurjaa lauttamatkaansa naurusuin, vaikka lautalla oli koskipaikoissa totiset oltavat.
Mihinkäpä siitä lautalta pääsi, vaikka olisi ollut kuinka arka, kun venettäkään ei ollut.
Palkkioksi Tillman sai hurjasta matkastaan Yrjämältä lahjaksi lautan poikkitukit, jotka käytettiin uuden myllyn rakentamiseen kirkonkylään. Halkoja ei ilmeisesti päästy heti purkamaan, sillä muistitiedon mukaan Yrjänän rantaan tuodun lautan köydet oli yöllä katkaistu ja lautta ui myötävirtaan Päivärinteen tienoille, josta se jouduttiin vielä hakemaan. 3
Lue myös artikkeli Lautanlaskua Pyhäkoskessa (Atte Kalajoki, Juha Huusko) ja Jättiläistarina jossa Rakankallio mainitaan.