Kuvassa on Koivikon tilan suomenkarjan palkintolehmä. ¹

Ylä-Konnusta lohkotun Haapaojan tilan omistivat Antti (s. 1893 Kuusamo, k. 1946) ja Katri Leskelä (Hilja Katariina, o.s. Kontu eli Jurvelin, s. 1895, k. 1987). Tilalla pidettiin karjaa, mutta myös tilan ulkopuolelta haettiin lisätuloja. Savottatyöt työllistivät talvisaikaan perheen miesväkeä. Silloin ei vielä ollut keinolannoitteita tai ne olivat kalliita – saven ajo turvemaille maan kasvukunnon parantamiseksi oli tärkeää. Tämäkin työ suoritettiin talvisaikana.

Karjanhoito oli naisten harteilla, vasta 60-luvulla miehet ottivat siihen osaa. Kotonani karjanhoidon parissa ahersi äiti, hän oli Koivikon karjanhoitokoulun käynyt ja osasi asiansa. Haettiinpa häntä eläinten poijitukseen ja sairauksien parantamiseen pitkin kylää. Hevosten hoito kuului miesten töihin.

Isäni lapsuuskoti oli Kuusamon Ala-Kitkalla. Hän oli suorittamassa armeijan palvelusta Torniossa, jossa myös äitini sattui silloin olemaan kansanopiston karjakkona. Siellä se rakkaus alkoi.

Pariskunta asusti ensin Kuusamossa kunnes muuttivat vuonna 1923 Muhokselle. Heille syntyi yhdeksän lasta, joista kolme kuoli nuorena. Isäni oli uskonnollinen mies, hän kuskasi perheensä kirkkoon talvella hevosella ja kesällä veneellä. Myös seuroja pidettiin kotonani ja Leskelän pirtti täyttyi kyläläisistä. Joskus isänikin toimi puhujana. Rovasti Heikinheimo vieraili seuroissa. Muistan, kun meitä poikosia oli eteisessä velmuilemassa, niin otti hän minua korvista kiinni ja kantoi seurapirttiin polvellensa istumaan.

Isä oli myös taitava käsistään, puhdetöinä syntyi hevosrekiä, saaveja, pärekoreja ym. Työt tehtiin pirtissä, jossa oli höyläpenkki. Pehmoiseen lastukasaan olin nukahtanut harva se ilta.

Vuonna 1946 isäni sairastui vakavasti ja kuoli. Tilan pitoa jatkettiin – äitini oli sinnikäs ja peräänantamaton ihminen ja elämä jatkui. Aikaa myöten väen määrä Haapaojalla väheni. Vanhin veli ja sisarukset kävivät koulut ja työpaikat löytyivät muualta. Vanhimmasta siskostani tuli emäntä Kekkolaan. Tilan pitoa jatkoi äitini ja me kaksi veljestä.

Muutamien vuosien jälkeen minullakin alkoi tehdä mieli kouluun, koska tilamme oli melko pieni vastaamaan uuden ajan haasteisiin. Oli parempi, että yksi veljeksistä jää tilanpitoa jatkamaan. Minä hakeuduin Koivikon maatalousoppilaitokseen, josta valmistuin maatalousteknikoksi kahden vuoden opiskelun jälkeen. Töitä oli tarjolla, mutta muutaman vuoden jälkeen olin jälleen Koivikossa tilaa hoitamassa ja nuoria ohjaamassa. Tämä pesti kesti eläkeikään asti, vuoteen 2001.

Kalevi Leskelä, Koivikon entinen pehtoori