Radio on hyvä olemassa. Siitä kuulee yhtä ja toista ja siitä oppiikin yhtä ja toista. Vallankin toista. Ja kun se on yleisradio, se on meidän kaikkien yhteinen omaisuus. Ei meillä kaikilla kuitenkaan ole sijaa sen nappuloitten vierellä, ja se on hyvä juttu. Ne nappulat väännettäisiin sangen pian oman maun ja maailmankatsomuksen mukaan. Mutta ei ole sekään mukavaa, että muut vääntelevät niitä mielenmäärin sikäli mikäli heitä miellyttää. Se, mikä jotain herttaista hellaa lämmittää, ei ehkä lämmitä meitä muita.

Mutta sikäli se radio on vielä yleisradio, että meillä kaikilla on lupa haukkua sitä. Ja onhan sekin tyhjää parempi. Taikka – ei taitaisi olla lupa haukkuakaan – ”vaskistien”. Nyt on yhteiskunta sillä pohjalla, että vain ”totellinen temokratia” on sallittua. Ja ”totellista temokratiaa” on se, minkä jokin ”herttarouva” siksi väärteeraa. Edesmenneenä ”vaskistiaikana” päätti asioista enemmistö aivan niin kuin ns. läntisissä demokratioissa tehdään vieläkin. Tässä meidän kanttoonissa sopivankokoinen vähemmistö tekee, mitä se tahtoo. Länsimailla sitä sanottaisiin vähemmistödiktatuuriksi. Meillä ei ole lupa sanoa. Siitä voi joutua linnaan, tai muuhun varjoiseen paikkaan.

Mutta me suomalaiset olemme sellaisia jääräpäitä, että pakkokeinoilla meitä ei saada mihinkään. Ei hyvään eikä pahaan. Tässä maassa on aina oltu vapaita kansalaisia. Täällä ei ole tarvinnut nuolla paremmin kalpaveljesten ruoskaa kuin natsienkaan pamppua. Eikä meistä yleensäkään saada voimakeinoilla ystäviä, mutta reiluun kädenojennukseen me vastaamme lujalla puristuksella ilman mitään sivuajatuksia tai itsekkäitä laskelmia. Ja minkä me teemme sen me teemme tasa-arvoisuuden pohjalla. Meillä on kasvettu isäntämieliseen itsekunnioitukseen eikä meillä ole vastakaan halua ruveta inhoamaan ja halveksimaan itseämme.

Ja mitä sitten vihdoinkin tulee siihen yleisradioon nykyään, niin täytyypä sanoa, ettemme enää tunne sitä omaksemme. Emme enää aina kunnolla tunne sen suomalaista ohjelmaa edes sellaiseksi kuin ohjelmissa uskotellaan, nimittäin suomenkieleksi. Yksinpä itse pääjohtaja rääkkää kaunista kieltämme sillä tavalla, että korvia kirveltää. En tunne nykyisten suurmiesten ja –naisten elämänkertoja, mutta kuulostaa kuin kaikki eivät olisikaan made in Finland.

En ole enää pitkiin aikoihin harrastanut ns. politiikkaa, että tietäisin, mitkä kaukaiset ja korkeat kädet vääntelevät Suomen Yleisradion nappuloita. Mutta sen ohjelmat ovat menneet kovin yksipuolisiksi ja mauttomiksi. Sellaista herttaista huumoria, mikä sota-ajalla oli niin vapauttavaa ja virkistävää, ei enää kuulu. Aina vain niin kamalan asiallista ja vakavaa – tai: kenties epävakavaa. Tylsää paatosta. Hyvä isä sentään, miten minä inhoan paatosta. Jollekin ammattilausujalle, joka esittää puolueetonta runoutta, sen jotenkuten saattaa antaa anteeksi, mutta kun vielä sanojen – älyttömien sanojen väleistä pursuaa veristä vaahtoa, sitä minä en voi kuunnella. Purkoot kielensä poikki kokonaan tai kiskokoot leukansa irti saranoistaan, elleivät voi ilmentää ajatuksiaan ihmisiksi.

Järkeä minä vaadin sanojen takaa eikä eläimellisiä tunteita. Jos sonni mylvii tai kissa naukuu, se kuuluu virkaan, mutta kun ihminen innostuu kotkottamaan kuin soidinmetso, ei voi odottaakaan muuta kuin villiä hulluutta. Ja tästä meidän vielä pitää maksaa suuret pennit. Kun minä olin vielä pikku poika ja vielä myöhemminkin, kulkivat agitaattorit kylästä kylään huutamassa – tyhjille seinille. Nyt ne saavat kiljua viattomien ihmisten korviin radion kautta – ihmisten, jotka raskaitten töittensä lomassa haluaisivat saada sielullensa vähäisen kohottavan henkäyksen. Mitä vielä – tylsää myrkyllistä rähinää!  ”Ropakantaa”, sitä yhtä ja samaa… Voi p..veli kuinka minua sapettaa!

Mutta aikansa kutakin. Sillähän sitä hulluudesta kuitenkin parhaiten päästään, kun se niin perusteellisesti oksennetaan ulos. Mutta pitäisi nyt sentään vähän varoa lähimmäisensä varpaita. Terve vaistokin sanoo sen verran, vaikka sivistystä puuttuukin…

Voi kansa parka, sinun demokraattejasi. Ja voi demokraatti parat teidän kansaanne. ”Vaskistit” ottivat hengen suoralta kädeltä, te tapatte ihmisen kiduttamalla. Tapatte ihmisestä ihmisen. Vaikka: mitäpä te ihmisillä teette. Te tarvitsette vain demokraatteja, jotka taputtavat teille käsiään kun te operaatte heidän aivonsa spriipulloon. Herttaista hulluutta. ¹

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen