Nimittäin marssi…

Että se voitettiin, siitä voimme hiljaisesti iloita – äänekäs kerskuminen ei ketään kaunista. Sisäinen voitto kuitenkin on suurempi kuin ulkonainen.

Tästä akkunani ohitse kulkee varsin vilkas kulkureitti, jossa ennen sotaa mennä pölisti jopa satoja autoja päivittäin lennättäen pölyä silmillemme ja keuhkoihimme. Ne ovat nyt siellä, jonne ne monesti tulin toivottaneeksi. Anteeksi, autonomistajat, mutta ken asuu parin metrin päässä valtamaantiestä, saattaa ajatella niinkin epäystävällisesti.

Mutta, paitsi pyöräilijöitä, kulkee tästä jalkamiehiä sitäkin enemmän. Niiden tempo vain on perin muuttunut. Ne sairaalloiset raukat, jotka tästä ovat polvet koukussa laahustaneet, ovat nyt tyystin kadonneet. Kuin uusi suku tästä nyt vaeltaa. Sen jalka nousee keveästi, ja sen pää on pystyssä kuin vapaan ihmisen tuleekin. Ensin sitä ihmettelin, mihin sellainen kiire nyt – ei ollut osuuskaupassa korvikkeen jakelu, ei meijerillä tilipäivä eikä ns-talolla tanssit, kunnes jännitys laukeni ymmärtäväksi hymyksi. Se oli sitä marssiharjoitusta tai ainakin sen innoittamaa verenkäyntiä. Näissä maalaistaloissa on yleensä pidetty sellaista pystypäistä liikehtimistä eräänlaisena röyhkeytenä. Allapäin notkahteleva koikkelehtiminen on kuulunut tapoihin, joita ei kukaan ole rohjennut rikkoa, ettei olisi joutunut huonoihin kirjoihin. Huonoissa kirjoissa on paha olla, joutuipa niihin syystä tai syyttömästi.

Joo – tämä maaottelumarssi ¹ särki vanhoja ennakkoluuloja. Ja se notkisti sakeaa suomalaista verta melkein kuin se ”olympialainen tuli”. On vielä paikka maailmassa sillekin. Muualla välkkyvät vain sodan salamat.

Siitä marssista sitten… Tässä meidän kylässämme se sujui kuten muuallakin vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki suinkaan siihen eivät osallistuneet. Aina on ja tulee olemaan ihmisiä, joita eivät muut kuin poliisit saa liikkeelle, olkoon sitten kyseessä metsäpalo tai muu tärkeä asia. Ne ovat kyllä kanssa niitä samoja sisukkaita suomalaisia, mutta niitä, joilla se sisu on sattunut väärään paikkaan, ja silloin sen saannokset ovat perin negatiiviset eli n.s. kielteiset.

Täällä, niin kuin kuulojaan muuallakin, olivat naiset ylivoimaisia – eivätkä ainoastaan osanoton, vaan vauhdinkin puolesta. Vaikka siihen korttiin piti merkitä sellainenkin vakava asia kuin syntymävuosi! Pelkkää sortopuhetta, että naiset muka ikään kuin ujostelisivat. Näkyy miehille olevan arempi kohta. Kunnioitukseni naisia kohtaan kasvoi monella pisteellä. Kyllähän allekirjoittanut on sattunut ennenkin naisten matkaan, mutta tällä kerralla en ainakaan voi kerskua mistään n.s. menestyksestä. Kyllä ne olivat naiset, jotka johtivat koko ”seurustelun”. Kevytkenkäisimmät katosivat melkein heti mutkan taakse, eikä niitä sitten enää näkynyt kuin vasta vastaan tullessa, mutta onneksi oli joukossa muutamia sellaisia hyvinhoidettuja emäntiä, joilla oli runsaan vitamiinivarastonsa kuljettamisessa yhtä hikinen urakka kuin allekirjoittaneella reumatismin myrkyttämien koipien laahaamisessa, mutta kahdeksan ja puolen minuutin vauhtia siinä pidettiin yllä. Vähempikin olisi riittänyt, mutta kun toiset alittivat kahdeksaa, niin eihän siinä ollut muuta kuin painaa sen kuin käpälistä lähti, että edes rippeet maineesta olisivat säästyneet.

Tästä ei ole tarkoitus kuitenkaan luoda mitään murhenäytelmää, ja komediaksikin se on liian laiha tapaus, niin että sen kuin käännyttiin sitten paluumatkalle – allekirjoittanut ylhäisessä yksinäisyydessään, kun ei muita pitkämatkaisia, tasaveroisia, kilpailijoita enää ollut tien päällä. Maalikin sitten tuli eteen aikoinaan ja hyvä oli, että oli tullut kiirettäkin pidettyä, sillä saipas vielä nauttia saunalöylyistäkin siinä samassa laillisessa marssiajassa. Siltä varalta kai sitä aikaa on niin runsaasti varattu. Niin mukavasti oli vielä käynyt, ettei kallisarvoisille kengänpohjille ollut sattunut mitään erikoista, mutta sensijasta oli toisen jalan pohjasta ja toisen kantapäästä palanut nahka pois. Vaatekortti ei siitä kulu, leipäkortti sen nahkan kasvattaa.

Tästä marssista vaan pitäisi puuhata pakollinen kansalaisvelvollisuus. Olisiko se paljon? Onhan niitä vaikeampiakin velvollisuuksia: 8-vuotinen oppivelvollisuus, miesten asevelvollisuus ja naisten – ahaa! Heilläpäs ei olekaan asevelvollisuutta. Siis naisille edes lyhytaikainen liikuntakasvatusvelvollisuus. He suorittaisivat sen varmasti mielihyvin. Tulevat valtiomiehet, lahjoitan teille tämän idean vapaasti kehitettäväksi.

Aku ²