Ne kaksi ovat nykyisin hienoja mööpeleitä  –  ne eivät seisahdakaan joka pysäkillä eikä pienillä asemilla. Niillä on kova kiire eivätkä ne tunne pieniä pennejä; joo,  markka-automaatit ovat erikseen, ja isot pelurit käyttävät vain kuvaseteleitä.

Tätä meidän jokilinjaakin hyrräsivät ennen Vuoritsalon Hanneksen hienot ja mukavat bussit, ja tilaa oli yllin-kyllin  –  sai vaikka naapuriin pyörähtää korvikkeelle (anteeksi: kahville). Ne olivat paikallisjunia, kansa piti niistä ja ne kansasta.

Mutta se hyvä näyttää olleen ja menneen tässä niin kuin monessa muussakin suhteessa. Kyllä tästä nytkin linjurit hyrräävät, mutta paikkaseudun asukkaille niistä ei ole mitään hyötyä. Ne lastataan jo lähtöasemilla niin täyteen, ettei matkan varrella tarvitse yrittääkään päästä kyytiin, ja jos sattuisi tilaakin olemaan, niin autoilijat vaativat, että yleisön pitäisi osata kokoontua määrättyihin pysäyspaikkoihin (joita ei kuitenkaan ole mitenkään merkitty), muussa tapauksessa yleisö saa moitteita ja murjotusta. Ennen vanhaan yleisöllä oli jonkinlainen merkitys niille, jotka ansaitsivat elantonsa yleisön kukkarosta, mutta nyt ovat kaikkien lompsat kukkuroillaan, että on suorastaan sopimatonta tyrkyttää niihin liikaa kukkuraa.

Mutta sisua sitä on yleisölläkin ja nokkeluutta; niinpä tekevät esim. Ouluun menevät sellaisen kepposen, että tekevät ensin lähes parinkymmenen km:n mutkan Leppiniemeen (sinnepäin kun on tilaa paremmin) ja sieltä sitten ostavat tiketin Ouluun. Neljä peninkulmaa sinne tai tänne ei merkitse mitään, kunhan saa nauttia tätä melkein kiellettyä huvia.

Allekirjoittanut puolestaan on aina harrastanut enemmän vakaista junapeliä kuin noita epävarmoja ja pahalta haisevia kumikärryjä, mutta viimeinen aikataulun muutos teki tällä linjalla niin pahan jaman, ettei junaa paikkaseudun sisäisessä liikenteessä voi käyttää laisinkaan, paitsi vaalalaista, jolla pääsee aamulla Ouluun ja illalla takaisin, mutta omaan kansanhuoltoon ja muihin virastoihin täytyy hinautua vanhalla ja hitaalla apostolinkyydillä, ja senkin rattaat voiteluaineitten puutteen vuoksi pakkaavat pahasti kitisemään.

Odotamme täällä siis hartaasti sitä entistä hyvää aikataulua, jonka mukaan pääsimme niin mukavasti toimittamaan asioitamme kunnan hallituskeskuksessa, johonka urakkaan tarvitsi käyttää aikaa vain pari tuntia; nyt siihen kuluu kokonainen päivä, jos nimittäin turvautuu valtion liikkuvaan kalustoon. Edellämainittuun linjuriin ei ole luottamista: se ottaa matkaan vain sikäli, jos ei ole tarpeellista määrää Ouluun saakka meneviä.

Tämä porina ei ole tällä kertaa suinkaan haukkumista, tilanne vain on tällainen olojen pakosta, minkä olen todennut  –  melkein ystävällisessä äänensävyssä.

Mutta paranevat ne taas ajat tässäkin suhteessa: autot hyrräävät, ja oikean terveellisen bensan haju kutkuttaa hajuhermoja, ja matkustava kansalainen voi minkä mörskän kohdalla hyvänsä ylväällä eleellä pysäyttää minkä virtaviivaisen tahansa ja sohvööri melkeinpä mutisee kiitoksentapaisen saatuaan lantteja lompsaansa.

Niin, tulee se sellainenkin aika taas, kunhan kaikki pahat kaasun ja muut hään katkut perusteellisesti haihtuvat suureen avaruuteen. ¹

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

P.S. Kaikki liikennöintiin ja liikkumiseen liittyvät sivuston artikkelit löydät tästä tai klikkaamalla artikkelin alaosassa olevia tägejä eli avainsanoja Ajoneuvot tai Liikenne.