On jälleen se aika, jolloin joudutaan lukemaan uutisia Vellamon vaatimista uhreista viisaine jälkihuomautuksineen: ”ei pitäisi mennä heikoille kevätjäille”. Miksikä näitä hyviä ohjeita ei noudateta? Onko sisu tässäkin suhteessa niin vääjäämätön, että täytyy tehdä toisin kuin neuvotaan? Ei hyvät ystävät.

On tuhansia, kukaties kymmeniätuhansia ihmisiä, joiden täytyy uhmata kuolemaa aivan kuin sodassa ja työntyä vaan kevätjäillekin, vaikka turma vaanii joka askeleen alla. Kymmenettuhannet järvet sekä tuhannet joet ja purot eivät tosin ole enää niin välttämättömiä kulkureittejä kuin entisaikaan, mutta sensijaan ne muodostavat vaikeita esteitä monien ihmisten kulkureiteillä, eikä niitä aina voida kiertää, vaan ne täytyy ylittää tavalla tai toisella.

Esim. allepainetun nimimerkin on joka aamu ja ilta päästävä tämän valtavan Oulun ”kymen” yli tavalla tai toisella. Ja niin ihmeellinen onni on seurannut meitä, että lähes parin vuosikymmenen aikana on vain jokin harva päivä sattunut sellainen, ettei mitään keinoa ole löytynyt ylipääsyyn. Jos joessa on jäätä, pääsee siitä ylitse tavallisesti aivan turvallisesti jalkaisin tai suksilla. Asia on nimittäin sillä tavalla, ettei Oulujoessa aivan heikko jää pysy paikallaan. Mutta kyllä jonkinlaista hyvää onneakin tarvitaan.

Muistamme sellaisenkin tapauksen, jolloin aamulla ajettiin ylitse kuorma-autolla, mutta illalla oli joki selvä jäistä. Sellainen tapaus ei ole ollenkaan harvinainen, että jalkamiehen päästyä rannalle alkavat jäät solua alaspäin. Vakinainen ylikulkija tavallisesti tuntee reittinsä tarkoin – hän tietää vaaralliset ja turvalliset kohdat ja voi ”suunnistaa” sen mukaan. Oudolle tulee helpommin tapaturma. Rannasta lähtiessä voi olla puolen metrin vahvuinen varma silta, mutta jonkin pyörteen kohdalla voi olla ohut sohjokerros, jonka likaisenruskeaa väriäkään ei äkkinäinen osaa oudoksua. Ja siinä se sitten Vellamo odottaa saalista.

Ylimielisen varma kuitenkaan ei hyödytä kenenkään olla. Jää ei aina syksyllä muodostu samalla tavalla. Jossain kohdin syntyy kirkasta kristallia, toisin paikoin haurasta lumisohjoa. Keväinen jään sulaminen tapahtuu samassa ”hengessä”. Pahinta vaan, että vain vakinainen ylikulkija tämän voi panna merkille.

On siis paikallaan edelleen sanoa: varokaa keväisiä jäitä. Mutta on lapsellista sanoa: älkää menkö heikoille jäille, koska se on kuitenkin monelle välttämätöntä elinkeinonsa vuoksi. Täysi-ikäinen ihminen ei luonnollisesti ole niin lapsellinen, että huvikseen lähtee heikolle jäälle. Sellaista sattuu vain lapsille. Mutta hekin useassa tapauksessa ovat silloin täysin välttämättömällä koulumatkalla. Tässä tapauksessa varoitus asianomaisille: kulkureitti on ehdottomasti varmistettava.

Vanhana ylikulkijana haluaisimme antaa mekin omia ohjeitamme:

1. Älkää menkö keväiselle jäälle, ellei se ole välttämätöntä.
2. Jos olette outo ”muukalainen” kysykää neuvoa paikkakuntalaisilta löytääksenne turvallisen reitin.
3. Älkää turvautuko potkuriin, suksiin tai polkupyörään. Jos näiden kanssa putoatte, tapahtuu se niin heikolla jäällä, ettei kukaan pääse teitä tarpeeksi nopeasti auttamaan, vaan te hukutte aivan varmasti.
4. Älkää lähtekö koskaan heikolle jäälle paljain käsin, vaan hyvällä keksillä varustettuna. Tylppäpäinen puukanki ei aina sano totuutta hauraalla kevätjäällä. Kävelkää lyhyin, matalin ja kevein askelin, ja jos toinen jalka uppoaa jään läpi, älkää jähmettykö paikallenne, vaan laskeutukaa heti jäälle pitkäksenne ja ryömikää nopeasti takaisin päin.
5. Jos joudutte kokonaan veden varaan, voitte pelastua, jos säilytätte hermonne sekä itseluottamuksenne. Jos olette hyvä uimari, niin jännittäkää ruumiinne, selkä jään reunaa vasten olkavarret tukena tehkää äärimmäisimmän luja potku jaloilla veteen ja te voitte päästä jäälle. Mutta yritys siis onnistuu vain siinä tapauksessa, että ruumiissa on voimaa ja sielussa terästä. Kasatkaa sitä hyvyyttä itsellenne, ennen kuin joudutte niin tiukkaan paikkaan.

Eivät nämä ole mitään uusia patenttiohjeita, mutta parempi kuitenkin kuin pelkkä varoitus: älkää menkö heikolle jäälle.

Vain yhtä keinoa näistä allekirjoittanut on joutunut kokeilemaan. Nimittäin: hypätessämme eräänä syksynä veneestä rantajäälle, putkahti toinen jalka heti jään läpi. Uimataitoisena heti vaistomaisesti heittäydyimme pitkäksemme ja matelimme kuin sisilisko rantaan päin. Se auttoi.

Ihmishenki tuntuu nykyisin olevan heikossa kurssissa, ja monesti tuntuu aivan turhalta kaikki yritykset sen säilyttämiseksi, koska se kovin vähän lopultakin riippuu meistä itsestämme. Mutta omakohtainen itsesäilytysvaisto meissä kuitenkin vielä piilee, ja mitä sitten tulee tuohon vedenvaraan, ei suinkaan ole viisasta kiusata kohtaloa ja uhmata kuolemaa, jotka omalla ajallaan meitä tulevat velkomaan. Siihen asti meillä on velvollisuus ja oikeus huolehtia itsestämme. Nykyisenäkin yksilöä väheksyvänä aikana.

Aku  ¹

P.S. Lue myös Jäidenlähtö 13.5.1929, Oulujoella sattunutta sekä Sateen jälkeen, jossa Aku kertoo pienen pojan pelastamisesta. Kaikki onnettomuusaiheiset artikkelit löydät tästä.