Me sivistyneen ajan valistuneet ihmiset saamme monesti halveksivasti hymyillä monelle vanhan ajan käsitykselle – niinkuin sillekin, että tämä pieni, vähäpätöinen maapallo olisi muka kaiken olevaisen keskipiste ja että kaikki muut taivaan kiiluvaiset tähdet kiertäisivät tämän ainutlaatuisen arvokkaan kappaleen ympäri, jota sanotaan maaksi. Vaikka maata tässä on mitätön kourallinen esim. kiveen verrattuna, puhumattakaan kiinteän kuoren alla olevista tuntemattomista kiehuvista ainemassoista, jotka suurimmalta osalta muodostavat tämän ns. maapallon.

Niin me teemme – hymyilemme ja halveksimme. Ja me teemme sen siksi, että me itsekin tunnemme olevamme sellainen ainutlaatuinen suuruus kaiken vähäpätöisyyden keskellä. Me olemme se suuri jättiläinen, joka on määrätty johtamaan maailman kohtaloita – se nero, jonka on vaikea käsittää ja varsinkin sietää sitä auttamatonta typeryyttä, joka on vallitsevana ilmiönä meidän ympäristössämme. Jospa vaan me saisimme ohjata kansaa – ja miksei saman tien kansojen kohtaloita! Mutta ei – tylsä ympäristö ei näe meidän suuruuttamme. Siihen se on liian tyhmä!

Ei edes ns. julkinen sana anna meille tukea. Mitenpä se olisi viisaampi kuin muutkaan. Tai lieneekö se kateutta? Häikäilemätöntä röyhkeyttä se ainakin on. Kun joukosta jokin elävämpi henki pyrkii pinnalle, ei sitä päästetä – väkipakolla se vaan painetaan sinne muiden joukkoon. Nerokkaimmatkin leimaukset tulkitaan vain yksilöllisiksi sisunpurkauksiksi ja työnnetään ”sinne jonnekin” – tarkoitan: paperikoriin tai painetaan yleisönosastoon, mikäli henkilö on ”uskollinen, monivuotinen lukija”. Ajatella: yleisönosastoon, jolle koko kansa vain sen kuin nauraa. Ja kun kansa saa päähänsä ruveta virnistelemään, niin se asia on auttamattomasti pilalla. Naurunalainen nerous on kuin jalo helmiketju sikolätin seinällä. Arvoton koriste.

Allekirjoittanut tutkii huolellisesti kaikki yleisönosastot. Ne ovat niin syvästi inhimillisiä. Paitsi suuria, rakentavia aatteita ja hyljättyjä neroja, henkilöitä, joita yhteiskunta käsittämättömästä syystä sortaa ja joiden mielestä kaikki olevainen on niin vajavaista, ettei siitä voi vaieta.

Suomen Yleisradio varsinkin on laitos, jossa on aina vaan rukkaamisen varaa. Se tarjoaa liian vakavaa ohjelmaa, liian paljon sinfonioita, toisinaan se taas rallattelee kevytmielisiä haitaripelejä. Jokin kuuluttaja yskii luvattomasti tai kerrassaan ääntää jonkin sanan väärin. Yleisradiolla ei ole lupaa hairahtua sellaisiin inhimillisiin heikkouksiin. Sen täytyy palvella moitteettomasti koko kansaa. Sen pitää soittaa haitaria, koska se on niin repäisevää – sen pitäisi viljellä sinfonioita, jotka ovat tosi taidetta. Miten se käytännössä järjestyy, se on sitten Yleisradion asia. Sen täytyy olla kaikkivoipa, koska yleisökin on kaikkitietävä.

Kielinerot vallankin ovat saavuttaneet mainetta, jopa suosioitakin yleisönosastossa. Olipa kerran vaatimus, että suomenkieltä pitää ääntää täsmälleen samalla tavalla kuin kirjoitetaankin – ilman mitään loppuhenkosia ja muita kasvannaisia. Ja eikös neuvosta otettu vaarin. Yksinpä radiossakin alkoi kuulua merkillistä soinnutonta ja onttoa suomenkieltä – sitä oikeaa  k i r j a kieltä, joka loittoni luvattoman kauaksi elävästä ja sointuvasta suomenkielestä. Onneksi se muoti pian vanheni, ja yksi nero jälleen tuli ”hirtetyksi”. Sehän onkin nerojen ja muitten hyväntekijäin kohtalo – joka tekee niistä kuolemattomia.

Koululaitos – siinä myöskin yksi murheenkryyni. Varsinkin keväällä. Kuulostaa siltä kuin kaikki kilteimmät ja etevimmät oppilaat jäisivät luokalle tai ilman kaunista ylioppilaslakkia. Äidit eivätkä aina isätkään voi ymmärtää sitä, että juuri heidän poikansa tai tyttönsä, joka on aivan erikoisen etevä, saa osakseen niin sydämetöntä kohtelua. Pitäisihän toki lasten omilla vanhemmilla olla sen verran määräysvaltaa, että tällainen epäinhimillinen menettely kiellettäisiin heidän lastensa kohdalta.

Joopa joo, maa on niin lähellä, ja tähdet ovat niin kaukana sekä näyttävät niin naurettavan pieniltä. Joutaisivat hyvinkin kiertämään maata.

Aku ¹

Puhtaaksikirjoitus: G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen. Aku on pakinoinut myös aiemmin Yleisradiosta – lue artikkelit tästä ja tästä.