13.3.2001 muisteluksia lapsuudestani ja syntymäkodistani Reiniltä (Seppo J. A. Karppinen)

Nimeni on Alli Lydia Karppinen o.s Parviainen. Olen syntynyt tammikuussa 1928 Laitasaaren Reini-nimisessä talossa, jonka isäni Jaakko Albert Parviainen osti vuonna 1927.

Reini oli silloin myytävänä, koska Suorsat, silloiset asukkaat, jotka olivat muuttaneet Reinin taloon asumaan Säräisniemeltä päästäkseen lähemmäksi Oulua, halusivat muuttaa pois. Heitä ennen taloa omistivat Knuutilat, jotka tulivat Oulujoelta.

Kainuusta tuli Suorsan perheen mukana myös Tilda Valtanen ja tyttärensä Hilda. Hilda löysi palveluspaikan Oulusta. Sai työpaikkoja ja taisipa avioituakin Ouluun.

Reinin talossa asui kaksi perhettä, Mertaniemen Pekka perheineen kankaan puoleisessa päässä. Hänen vaimoaan en ehtinyt näkemään, mutta muistan Mertaniemen eli Saunakankaan perheen jäseniä: tytöt Tilda, Iida ja Liisa, sekä Jussi, joka oli ollut Amerikassakin, mutta koska siellä tuli kaivoslakko, palasivat melkein kaikki Suomen miehet takaisin kotimaahan. Monet menivät kaivoslakon päätyttyä takaisin Ameriikkaan, niin oma isänikin. Naiset ja kotona pysyneet nuoret hoitelivat täällä taloutta.

Mertaniemen Tilda-tyttö kuoli heinäkuussa 1930, muistan hänen hautajaisensa. Pihalla oli koivuista tehty, kuin juhannusmaja, ja siinä valkoisessa arkussa lepäsi nuori, kalpea vainaja ja hänelle veisattiin. Juoksin kiireesti oman äidin luo, sillä itketti kun arkku suljettiin.

Kuluivat vuodet. Muistan kun isä oli ostanut Rovan talon hirret huutokaupasta ja miehet kuljettivat ne hevosilla Reinin pihapiiriin. Oli hirsikinkerit. Alettiin rakentaa hirsistä uutta taloa, oli kirvesmiehiä töissä. Kauniina kevättalven aamuna isä koputti saappaan kärjellä pirtin oveen. Äiti meni avaamaan. Isä painoi toisella kädellä peukaloa, sillä peukalon pää oli täysin poikki. Martti-veli osasi jo aisoa Maiju-hevosen. Äiti lähti viemään isää Päivärinteelle lääkärin luo, joka ompeli noin 3 sm pitkän peukalonpään paikoilleen. Sitä peukaloa paleli aina kovasti pakkasella, koska veri ei siinä kiertänyt hyvin. Leskeksi jäätyään isä kuitenkin lypsi lehmiä aivan hyvin tarkkaan peukaloillaan.

Oma, hyvin rakas äitini sairastui keuhkotautiin. Me lapset Martti, Rauha ja minä Alli ja pikkuveljemme Kaarlo Jaakko, jäimme itkemään. Minä piilouduin rakennuksen hirsien väliin itkemään. Äiti kyseli ”Missä Alli on”? Häpesin niin paljon itkuani, että pysyttelin piilopaikassani, johon pakenin usein lapsen suruineni. Kului aikaa keväästä syksyyn. Äiti tuli Päivärinteeltä kotiin. Viikko viikolta, päivä päivältä äiti riutui. Olin silloin noin 7-vuotias.

Opettaja Kirsti Alakojola oli käynyt kotonani ja toi meille, Rauha-siskolleni ja minulle, kauniin lukukirjan. Se oli meillä ahkerassa käytössä. Pieni Kaarlo-veljeni opetteli siitä myös aakkoset. Koska äiti sairasti tubia, ei meidän ollut soveliasta päästä alakouluun.

Äidin hautajaiset olivat tammikuun 9. päivänä. Isä vei minut seuraavana aamuna Oulujoen pohjoispuolella olevaan alakouluun. Minua ujostutti kovasti. Jalkani palelivat pahasti tammikuun pakkasissa. Toivolan Olavi hieroi kylmiä jalkojani Hyrkin alakoulun eteisessä.