-
Sadonkorjuuta Konnun törmällä
Yleensä viljan leikkaamiseen päästiin elokuun puolivälin jälkeen. Vilja niitettiin viikatteella ja laitettiin seipäille kuivumaan. Jäljet haravoitiin käsiharavalla, eikä yhtään tähkää saanut jäädä peltoon. Ruis sidottiin lyhteille ja laitettiin kuhilaille. Kun viljat olivat kuivuneet muutaman viikon, aloitettiin puintityöt.
-
Sotamuisteloita osa II
Kun sota sitten vaan jatkui ja työvoimasta tiloilla oli pulaa miesväen ollessa rintamalla. Silloin avuksi saatiin sotavankeja ja myös meidän kotiin tuli töihin sotavankina Antreas -niminen nuorimies. Hän osasi jokusen sanan suomea, mutta oli arka. Hän otti minut mukaansa moneen paikkaan, missä teki maatilan töitä – olin kait jonkinlainen turva hänelle. Antreaksella oli tapana kantaa…
-
Muisteloita sota-ajalta vuosilta 1942-45
Muistelen sota-aikaa Laitasaaressa ja nimenomaan kotonani Leskelässä ja Konnuntörmällä. Ensimmäisiä muistikuviani lapsuudesta sota-ajalta olivat vanhempien veljieni jatkosotaan lähdöt. Omakohtainen kokemus oli lentävien venäläisten pommikoneiden jylinä läntisellä taivaalla rautatien suunnalla. Se oli pelottavaa, olinhan alle 5-vuotias lapsi. Ikkunoihin oli asennettu pimennysverhot ja ne laskettiin alas illan tullen – mitään valoa saanut näkyä. Oulun pommitukset tapahtuivat pääosin…
-
Saarelan tilusasiat
Kuvassa Saarelan asemakaava. Aloittaessani työni Koivikossa 1970-luvun alussa oli ensimmäisiä työtehtäviäni Saarelan meijerin, sahan, myllyn ja Rantakaupan alueiden perustamisen sekä niiden omistussuhteiden selvittäminen. Muhoksen kunta oli hankkinut omistukseensa Saarela 13:8 ja Maitola 13:10 nimiset tilat ja päättänyt lahjoittaa ne Koivikolle. Kunta lahjoitti maat sillä ehdolla, että Muhokselle perustetaan oma maatalousopisto ja sehän toteutuikin.
-
Kun Konnun Väinö Kontulan rakennutti
Väinö Kontu rakensi talon vuonna 1946 Anna Aron törmälle Hakkarilan puolelle. Kuvassa Ala-Konnun komea aitta. Ala-Kontu jäi Niilo Konnulle ja uuden talon eli Kontulan sai Väinö. Koti tuli siis Väinö Konnulle (aik. Ähkynen, s. 7.6.1902) sekä tämän vaimolle Iiris Maria (Maija) Kangasollille (s. 21.1.1904 Kärnä no 1).