-
Kirnun pesua Laitasaaressa
On ihan pakko nostaa tämä erikoinen kuva esille (klikkaa kuvaa, niin se isonee). Moni on nimittäin minulle maininnut, että on joskus nähnyt valokuvan, jossa Laitasaaren meijerin kirnua pestään. Kun tämän kuvan näin Rahkon vanhojen kuvien joukkossa, tajusin heti että tässähän se on! Kiitos Paavo Rahko! Pesijänä on meijerikkö Anni Tomperi (myöh. Vesa) joka asui myöhemmin…
-
Rahkon Jaakon mylly huojui ja ritisi
Rahkon talossa oli aikoinaan kolme poikaa. Jaakko, vaikka olikin vanhin, jäi kotitaloonsa sellaiseksi ”setämieheksi” ja vanhaksi pojaksi. Hän sai omakseen talossa olevan, täydessä kunnossa olevan tuulimyllyn. Tästä myllystä muodostui Jaakolle yksi rakkaimpia paikkoja maailmassa. Minunkin ensimmäinen myllymatka pikkupoikana oli Jaakon myllyyn. Minua pelotti, kun kiivettiin yläkertaan. Koko mylly huojui ja ritisi, tuntui että se hajoaa…
-
Vauhkolan isäntä muistelee – urheilua (osa 2)
Lohelan Pentti on haastatellut Vauhkolassa asuvaa Risto Huttusta (s. 1934). Vielä kaksi mielenkiintoista artikkelia tulossa tämän jälkeen! Sitä tuli urheiltua, keskimatkoja juoksin. Juoksua ei varsinaisesti reenattu eikä lenkkeilty, juostiin vaan ilolla. Keväällä kun maantiet alkoivat sulaa ruvettiin juoksemaan. Rautatietä myöten oli myös hyvä hipsutella koska se suli aiemmin kuin maantie – radalla käytettiin tuolloin hiekkaa…
-
Poliisi Jaako Rahko
Rahkon no 11 talon ensimmäisen Pietilä-sukua olevan isännän Juho Jaakonpoika Rahkon (ent. Pietilä, s. 1813, k. 1890) pojanpoika Jaako palveli keisari Nikolain Henkivartiokaartissa 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ja siellä saatujen valmiuksien ansioista nimitettiin Muhoksen poliisikonstaapelin toimeen, jossa palveli koko työikänsä. Poliisi Rahko tuli tunnetuksi maan laajuisesti pidättäessään yksin ja paljain käsin vuonna 1910 raa’asta miestaposta epäillyn…
-
Rahkon isännän äkkikuolema
Rahkon no 11 vanha isäntä lähti jalkapatikassa sukuloimaan Liminkaan lokakuun lopussa 1890. Mikä oli niin tärkeä asia, että räntäkelien aikaan, tai kenties jo alkutalven lumilla piti lähteä ilman hevoskyytiä reissuun? Vaimo oli kuollut jo 14 vuotta aiemmin, joten lähes 78-vuotiaalla vanhuksella ehkä oli vain tarve käydä tapaamassa sukulaisia vielä kerran. Vanhan isännän taival päättyi kotimatkalla…