-
Porinoita Pirttijärveltä – osa 1
Sanginjoen Vanhatalossa asuvaa Esko Holappaa haastatteli Pentti Lohela joulukuussa 2017. Haastattelu julkaistaan kuuden artikkelin sarjana. Kiitos Pentti ja Esko! Laitasaareen kuuluva Sanginjoen kylä sijaitsee noin 12 km pohjoiseen Oulujoesta. Osa taloista ovat jo tuttuja Laitasaaren kylähistoria 1 -kirjasta. Alueelle on erikoista useamman eri kunnan rajojen läheisyys. Varsinkin 50-luvulla, jolloin aluetta reunusti Ylikiimingin, Oulujoen sekä Oulunsalon…
-
Laitasaaren perukirjoja 1902-11
Muhoksen käräjäkunnan digitoidut perukirjat 1902-11 alkavat tästä. Alussa on luettelo perukirjoitetuista vainajista. Allaolevassa listassa kaikki laitasaarelaisten perukirjat ko. ajalta. Itse perukirja löytyy Kansallisarkiston tietokannasta, digi-alkuista osoitetta klikkaamalla. Dokumentti avautuu uuteen selainikkunaan ja sitä voi suurentaa. Perukirja kertoo vainajan kiinteän ja irtaimen omaisuuden määrän ja arvon, saamiset ja velat, kaikki yhteenlaskettuina. Perukirjan lopussa on perillisten allekirjoitukset…
-
Puumerkit vuodelta 1830
Vuoden 1830 henkikirjaan ovat pitäjän nokkamiehet piirtäneet pukstaavinsa: 1 rivi: kirkon kuudennusmies Anders Keinänen Utajärven Juorkunasta sekä kihlakunnan lautamiehet Philipp Taivall Sanginkylästä, Jacob Seppänen Ahmakselta ja Anders Kallio Utajärvenkylästä rivi: Bertill Hardicka, Matts Laucka, Matts Wallkonen ja Henrik Karrhu Laitasaaresta rivi: kihlakunnan lautamies Abram Kosunen Laitasaaresta, Sanginkylästä Johan Kärppä rivi: Ahmakselta Samuel Kolehmainen, Muhoskylästä Abram…
-
Mikä rakennus?
Tunnistaako kukaan mikä rakennus tässä kuvassa on? Kun kuvaa klikkaa isommaksi, huomaa että se on vanha – myös ihmisten vaatetus on vanhanaikainen, kenties aivan 1900-luvun alusta. Mihin on tarvittu tuollainen määrä puutavaraa? Mikä on erikoinen pitkä putki joka tulee ulos katosta? Kuvassa näyttäisi olevan vain naisia. Kuvan taakse oli kirjoitettu että se esittäisi Saarelan osuusmeijeriä.…
-
Rajuilma Laitasaaressa 1772
Vuoden 1773 talvikäräjien ensimmäisen asiana oli edellisen kesän rajuilman aiheuttamat vahingot eräille Oulujoen pohjoispuolen tiloille Laitasaaressa.