-
Mummon luona Monolassa – osa 9
Helvi-täti Äiti oli saanut paikan Mikkelin lääninarkistonhoitajana, ja siellä aloitimme oppikoulun syksyllä 1934. Sitä ennen, jo keväällä oli suoritettava pääsytutkinto Oulun Suomalaisessa Tyttökoulussa. Helvi-täti oli luvannut, että jos selviämme siitä, saamme pyytää häneltä mitä haluamme. En muista mitä Rea toivoi, minä pyysin puolta kiloa sekahedelmiä. Kun Rea pääsi oppikouluun parhaalla mahdollisella pistemäärällä ja minä toisena,…
-
Mummon luona Monolassa – osa 8
Nuuka kaffimusteri Muhoksen seudulla, erityisesti Soson laajojen luonnonniittyjen ojanreunoilla kasvoi runsaasti mesimarjoja. Helvi-täti oli saanut idean hyödyntää suurta satoa sylttäämällä eli hilloamalla marjoja myyntiin. Yritys onnistui, ja hänen mesimarjahillollaan oli kysyntää Helsingin hienoja ravintoloita myöten. Seudun köyhien mökkien väki tuli Monolaan kauppaamaan mesimarjojaan. Poimijatyttösiä pestattiin myös marjoja perkaamaan. Mesimarjat oli perattava yksitellen, kanta irrotettava pienillä…
-
Mummon luona Monolassa – osa 7
Lapsuuden leikit Lapsuuden varhaisimmista aistimuksista mieleeni on jäänyt Monolan tuoksu. Se pysyi vuodesta toiseen aina samana ja lehahti tuttuna vastaan, kun pitkänkin ajan jälkeen Monolan oven avasi. Se oli vanhojen esineiden, ajan patinan, kahvin, mausteiden, lamppuöljyn ja lukemattomien tuntemattomien ainesten salaperäinen sekoitus. Se oli monivivahteisempi kuin naapurissa, missä aina tuoksui pelkästään puhtaalta. Hägglundeilla näyttikin alati…
-
Mummon luona Monolassa – osa 6
Vilho sai tehtävän Aikoinaan Vilhon sairastuminen oli ollut koko perheelle ankara isku. Äitinikin, silloin 12-vuotias, muisteli usein sitä aikaa järkyttyneenä. Vilho oli kävellyt huoneessaan edestakaisin rauhattomana ja unettomana ja vaipunut yhä syvemmälle omaan maailmaansa. Häntä oli alkuun hoidettu sairaalassakin, mutta ilmeisesti lievänä tapauksena ja omasta toivomuksestaan kotiutettu. Lupaavat opinnot olivat katkenneet. Kun poika palasi kotiin…
-
Mummon luona Monolassa – osa 5
Viinikasta Monolaan Kiihtelysvaarasta muuttonsa jälkeen Muhoksen kirkkoherraksi siirtynyt Samuel Strömmer oli hankkinut 1865 omistukseensa Viinikan tilan kirkonkylästä, luonnonkauniilta paikalta Oulujoen rannalla. Hänen kuolemansa jälkeen tila siirtyi Aurora ja Viktor Aulinin omistukseen. Se ehti olla heillä 20 vuotta, sitten tila myytiin Kaupin suvulle. Syynä tilasta luopumiseen oli kuulemma ollut Auroran kyllästyminen lähes yksin johtamaan palvelusväen töitä;…