-
Vanhin yhdistys entistä vanhempi
Muhoksen vanhin, edelleen toiminnassa oleva yhdistys on Laitasaaren Nuorisoseura ry. Yhdistys täyttää tänä vuonna 127 vuotta. Laitasaaren Nuorisoseuran oma talo, Tupa, paloi vuonna 1969 ja samalla tuhoutuivat seuran vanhimmat asiakirjat. Senpä vuoksi ei ole tiedetty tarkkaan, milloin yhdistys perustettiin. Vanhimman säilyneen pöytäkirjan kopion mukaan perustamisvuodeksi arveltiin 1913.
-
Vilho Lampi – näyttely Oulussa
Kaleva 13.11.2021 17. maaliskuuta 1936 liminkalaistaiteilija Vilho Lampi oli aamulla saapunut Ouluun Tuiran asemalle, nosti pankista pienen summan rahaa ja aikoi mennä tapaamaan oululaisia taiteilijaveljeksiä Kalle ja Väinö Tigeriä. Kun he eivät olleet kotona, hän yritti vielä mennä Tuirassa asuvan ystävänsä kuvanveistäjä Martti Tarvaisen luo. Tämäkään ei ollut kotona, joten Lampi jatkoi matkaansa kaupunkiin päin. Tuon matkan aikana…
-
Mäkelän mäen asukkaista
Paavo Salmi (s. 1943, lapsuuden koti Penninkankaassa no 56) muistelee 28.3.2015 Laukat asuivat Ontero no 60 Kanervan tilaa, jonka nykyään omistaa Matti Laukka. Tila on Päivärinteen alueen rajalla, mikä on nyt suljettu läpiajolta kaavallisin perustein. Tiera Laukalla (Viljaminpoika) oli autotalli puheena olevalla paikalla, ja on vieläkin olemassa, se vaan oli niin pieni, että Tieran piti…
-
Keräsen Kaarlo muistelee – osa 3 – maalaistalon arki ja pyhä
Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko. Klikkaa kuvaa niin näet keitä siinä on. Joka päivä aamulla klo 8-9 syötiin eine, klo 14 puolinen, niiden välissä kahvi. Iltanen oli klo 19 päivän päätteeksi. Kesällä niitylle tuotiin evästä, pyyheliina levitettiin ja katettiin kahvit. Kaukaisimmat niityt olivat Rauhionojalla lähellä Rauhion taloa.
-
Kuolinilmoituksia (1882-1927)
Pirkko Kettunen poimi vanhoista digitoiduista sanomalehdistä – kiitos Pirkko! Heikki Jaakonpoika Hyrkki kuollut 31.3.1882 Laitasaaressa 69-vuotiaana – Hyrkki no 12 – 8.4.1882 Kaiku no 14 Talon isäntä Heikki Kosunen kuoli 10.1.1890 Laitasaaressa 60-vuotiaana – Kosula 10:4 (kesken) – 16.1.1890 Kaiku no 5 Olli Juhonpoika Siekkinen nukkui kuolon uneen Laitasaaressa 13.7.1891 70-vuotiaana – Siekkinen no 52…