-
Keräsen Kaarlo muistelee – osa 4 – nuoruus ja aviopuoliso
Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko. Tansseissa käytiin Tuvalla 1 heti rippikoulun jälkeen. Seurustelu oli sitä että lähdettiin tyttöä saatolle. Puoliso Rauha Elisabet Kukkonen (1929-1976) Kylmälänkylästä löytyi juhannusjuhlissa Vapunlantossa. Rauha oli käynyt Koivikon karjatalouskoulun. Hän oli työskennellyt Oulujoen pohjoispuolella Ketolassa Aaro Keräsen tilalla, Muhoksen suurimmalla karjatilalla karjakkona. Sen jälkeen hän toimi Muhoksen Tarkastusyhdistyksen…
-
Keräsen Kaarlo muistelee – osa 2 – harrastuksia ja kavereita
Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko. Kesällä pelattiin pesäpalloa, milloin kenenkin pihassa ja milloin vain saatiin kokoon 4-5 pelaajaa. Joskus pelattiin lehmihaassakin ”liukumiinojen” eli lehmänkakan seassa. Tytöistä peleissä olivat usein mukana Keräsen Enni (myöh. Yrjänä) ja Jokelaisen Tyyne ja pojista Tihisen Yrjö, Suorsan Leo (s. 1922) ja Paavolan Olli (s. 1926). Talvella harrastettiin…
-
Käräjämatkalla sattunutta
Aarno Määttä, jonka suku on lähtöisin Pienimäätästä no 17, on haastatellut laitasaarelaisia viime vuosituhannen lopulla. Julkaisemme Aarnon lähettämiä juttuja sivustolla. Juhani Rahko (s. 1922) Kaupin Hakalan talosta, on kertonut seuraavaa: Muhoksen kirkolla oli pidetty käräjät ja kaksi miestä oli saanut käräjillä vankilatuomion. Heidät oli heti kuljetettava Ouluun vankilaan. Juhani ja hänen isänsä Oskari olivat hevosella…
-
Hevoskolari 1930-luvun alussa
Eräänä päivänä 13-vuotias Aira Rahko oli palaamassa Laitasaaren meijeriltä kotiaan Hakalaa kohti. Oli hänen vuoroviikkonsa kuljettaa hevosella Hakalan, Koiviston ja Rotosen maidot ja palatessa tuoda halkaistun maidon kurrit. Sitä varten hän joutui odottelemaan meijerissä reippaan tunnin, että saisi paluupänikät mukaan. Paluumatkalla tuli vastaan Laitasaaren koulun ja hiekkakuopan kohdalla rämisevä kuorma-auto. Airan hevonen pillastui ja nousi kahdelle jalalle,…