-
Kuvien henkilöitä tunnistettu
Jokin aika sitten laitoin tänne tunnistettavaksi pari kuvaa. Ilokseni toiseen postaukseen Talo, hevonen ja ihmisiä tunnistettavaksi oli tullut Kaisu Rahkolta kommentti, jossa hän kertoo kuvassa olevista ihmisistä ja talosta. Minun piti siltä istumalta alkaa tehdä sivua Hakalan talolle. Käykääpä lukemassa. Täytyy sanoa että melkein tippa on linssissä; olen niin onnellinen siitä, että tämä blogi tosiaan…
-
Talo, hevonen ja ihmisiä tunnistettavaksi
Tässä vielä yksi Ida Arolan albumista tallennettu kuva. Hevoselle tuskin enää nimeä löytyy, mutta entä talolle ja ihmisille: Ida kävi myös Amerikassa, mutta tuskin tämä kuva siellä on otettu. Ainakin maisema koivuineen on kovin suomalainen.
-
Talojen asujaimistoja päivitetty
Blogi siirrettiin alkuvuodesta WordPress -alustalle, vanha sivusto oli Bloggerissa. Olen nyt päivittänyt taloja Hakkarila ja Hyrkki sekä lisännyt talosivut Kaupille ja Holapalle. Näyttäisi olevan niin että aina kun palaan talojen tietoihin, huomaan että vielä täytyisi tarkentaa tuota ja tätä kohtaa. Tulleneeko koskaan valmista? Siksipä toivonkin, että ken huomaa korjattavaa/lisättävää/poistettavaa em. talosivuilla joko kommentoisi suoraan blogiin…
-
Iisakki Siekkisen eli Kaupin perintöasioita
Juho Iisakki Pietarinpoika Siekkinen on syntynyt 11.3.1837, Laitasaaren Siekkinen no 23. Hän asui ennen kuolemaansa Kauppi no 36 torpparina. 1 Hän oli naimaton ja kuoli halvaukseen. Oheisessa lehtiartikkelissa käsitellään Iisakin perinnönjakoa, josta piti ilmoittaa virallisissa lehdissä v. 1906
-
Vänttilän Marjan perukirja
Kesällä 2010 aloitimme Vänttilän (Laitasaari no 61) suullisen perimätiedon keräämisen, kun vierailulle tuli Korpelan suvun jäseniä. Suku omisti Vänttilän käytännöllisesti katsoen koko 1900-luvun. Vieraat toivat mukanaan heidän aikanaan peräkamarin nurkassa olevassa arkussa säilytetyn arkun sisältöä eli arvokkaita historiallisia dokumentteja, vanhimmat olivat 1800-luvulta. He antoivat ystävällisesti meidän kuvata dokumentit ja käyttää niitä talon historian tutkimisessa.