Kategoria: 38 Inkala – Apaja

  • Olutta tulee olla kestikievarissa matkustajain varalla

    Vuonna 1891 Joulukuun 31. p. päätti Muhoksen kunta yksimielisesti pitämässään varsinaisessa kuntakokouksessa, että niissä kievareissa, mitkä mainittuun kuntaan kuuluvat, oluen myönti peräti kielletään, ettei minkään nimistä olutta saa matkustavaisille rahan edestä antaa.

  • Värjärimestari Fjellström, Inkalan omistaja

    Inkalan talo Kosusten aikaan, pihamaalla isäntäväki – klikkaa kuvaa Ylä- ja Ala-Inkalan taloja no 38 omisti 1850-luvun alusta lähtien oululainen värjärimestari Jacob Eric Jacobinpoika Fjellström (s. 1792). Hän osti tilan huutokaupasta ja Inkalan edelliset asukkaat muuttivat Ouluun. Jacobin afääriasiat olivat jo loppusuoralla, olihan hän jo 60-vuotias, tuon ajan mittapuulla ikäloppu. Oulun Wiikko-Sanomissa kirjoitettiin 18.12.1852: Allamainittu…

  • Muhoksen kunnanvaltuuston kokous 16.11.1930

    Sattuipa melkein päivälleen tämä – kuva on otettu 83 vuotta sitten. Nyt (10.3.2021) on kaikki kuvan henkilöt vihdoin tunnistettu. Klikkaa kuvaa isommaksi. Takarivi vas. Frans Puhakka – hänet tunnistin viimeisenä tämän artikkelin perusteella, Oskari Rahko Hakalasta no 36:3, Hannes Heikkinen Yli-Karhusta no 7, Jaakko Kinnunen Hyrkistä no 12 vieressään oikealla Viljami Laukka Onterosta no 60…

  • Jäidenlähtö 13.5.1929

    Valokuvan ottanut Martti Kesäniemi kertoo Oulujoen jäidenlähdöstä 84 vuotta sitten (91 vuotta sitten; 2020) – klikkaa kuvaa, niin näet sen isompana – sekä kuvatekstin Joka asui Oulujoen törmällä, tuli yleensä vuosien varrella tuntemaan joen salaisuuksia. Niinpä myös jäiden lähtö tiedettiin muutaman vuorokauden tarkkuudella. Kun minä sain vanhemmilta henkilöiltä tietää tuon odotettavissa olevan jäiden lähdön, oli…

  • Tulipaloja Laitasaaressa

    Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä – sanotaan. Lauka no 24 tilalla tapahtui vuonna 1893 surkea vahinko, missä koko riihi sisältöineen paloi poroksi. Siitä kirjoitti Oulun Ilmoituslehti lokakuussa: Riihi palanut. Wiime lauwantaina t. k. 7 p. jälkeen puolenpäiwän syttyi Laukan talon eloilla täytetty riihi tuleen Muhoksella Laitasaaren kylässä ja paloi wähän ajan kuluessa aiwan poroksi. Riihen…