Kategoria: 41 Heljä

  • Vilho Lampi – näyttely Oulussa

    Kaleva 13.11.2021 17. maaliskuuta 1936 liminkalaistaiteilija Vilho Lampi oli aamulla saapunut Ouluun Tuiran asemalle, nosti pankista pienen summan rahaa ja aikoi mennä tapaamaan oululaisia taiteilijaveljeksiä Kalle ja Väinö Tigeriä. Kun he eivät olleet kotona, hän yritti vielä mennä Tuirassa asuvan ystävänsä kuvanveistäjä Martti Tarvaisen luo. Tämäkään ei ollut kotona, joten Lampi jatkoi matkaansa kaupunkiin päin. Tuon matkan aikana…

  • Muhoksen lauluseura (1920)

    Museovirasto avasi 14.12.2020 yli 200 000 kokoelmakuvaa painolaatuisina vapaaseen käyttöön – kuvia voi hakea tästä esim. paikannimellä. Sieltä tämäkin upea kuva on peräisin. Aiemmin sen näyttökuva oli postimerkin kokoinen josta ei saanut mitään selvää. Kuvien hankkiminen Museovirastolta olisi maksanut kymmeniä euroja, siihen ei seuralla ollut mahdollisuutta. Huom! Kaikki kesällä julkaistavat artikkelit on ajastettu jo kevättalvella.…

  • Käki kukkui lokakuussa Laitasaaressa

    Käki kukkui sunnuntaina t.k. 6 päivänä kello kuuden aikaan aamulla Soson pysäkin lähettyvillä Heljän kankaalla. Kukahtelu oli selvää ja sointuisaa ja tapahtui se kahteen eri otteeseen, verraten lähellä ihmisasumuksia. Kukunnan kuulivat useat eri henkilöt ja oli se siitäkin merkittävä kun se tapahtui kahden asteen pakkas-aamuna. Samoin kuultiin näillä tienoin tiistaina 8. päivänä ukkosen jyrinää luoteisella…

  • Laitasaaren perukirjoja 1902-11

    Muhoksen käräjäkunnan digitoidut perukirjat 1902-11 alkavat tästä. Alussa on luettelo perukirjoitetuista vainajista. Allaolevassa listassa kaikki laitasaarelaisten perukirjat ko. ajalta. Itse perukirja löytyy Kansallisarkiston tietokannasta, digi-alkuista osoitetta klikkaamalla. Dokumentti avautuu uuteen selainikkunaan ja sitä voi suurentaa. Perukirja kertoo vainajan kiinteän ja irtaimen omaisuuden määrän ja arvon, saamiset ja velat, kaikki yhteenlaskettuina. Perukirjan lopussa on perillisten allekirjoitukset…

  • Kaikki se varkaalle kelpaa (1896)

    Heljän talon pellon laiteelta Muhoksella on varastettu vähäinen lantakasa sitte kuin yöt alkoivat käydä pimeöiksi. Ei tiedetä suuntaakaan, mihinkä sitä olisi viety. Varas lienee arvattavasti aikojaan myöten kantanut säkillä tuon sanotun lantaläjän, sillä niissä paikoin ei käy hevosella kulkeminen kenenkään huomaamatta. Tämä on merkillistä, kun ei ole koskaan kuulunut että sitäkin tavaraa varastettaisiin. Niin todellakin…