-
Väärä no 5 historia
Mitä vanhemmiksi talot käyvät, sitä haastavampia ovat selvitettävät historiikitkin. Väärän kantatalo on Huovinen, jonka Sari oli jo onneksi tutkinut aiemmin. Minulle jäi siis tehtäväksi selvittää asujaimisto 1690-1700 lähtien. Historiikin voivat jäsenet lukea tästä. Tämän tilan kohdalla lausun erikoiskiitokset valokuvien lähettäjille – niitä saatiin sekä Väärästä että myös siitä lohkotuista torpista ja mäkituvista. Kuvia on skannattuna…
-
800 julkaistua artikkelia
Sivustolla on julkaistu yhteensä 800 artikkelia Niitä voivat kaikki lukea vapaasti – kannattaa käyttää hakusanakenttää, teemapilveä sekä tarina-arkistoa. Ne löytyvät sivun oikeasta laidasta. Lämmin kiitos kaikille artikkeleja lähettäneille ja juttuvinkkejä antaneille!
-
Heikkoihin jäihin vajoamistapauksia Muhoksella
Sunnuntaina iltapäivällä sattui Muhoksen Laitasaaressa jäihin vajoaminen, joka olisi vaatinut ihmishengen menetyksen ellei pikainen apu olisi saapunut aivan viime tingassa. Sanottuun aikaan oli joukko poikasia mennyt luistelemaan jokirannalle, näiden mukana oli seurannut jalkaisin myös maanviljelijä Kalle Huovisen 6-vuotias poika Väinö. Koska rantajäät tällä kohtaa jokea ovat verrattain leveät, vain keskiosan jokea virratessa vapaana, kulki mainittu…
-
Kuvia lisätty sivustolle
Sivustolle hankittiin lisää levytilaa, joten nyt pystyimme vihdoin lataamaan useita kymmeniä uusia kuvia, mm. seuraaviin gallerioihin – oheisessa kuvassa Muhoksen ensimmäinen sairaanhoitaja Emmi Hartikka eli Margareta Emilia Juho Paavontytär Hartikka o.s. Hyvönen (1887-1977). Hartikka no 3 Väärä no 5 Karhu no 7 – lisätty 23.3.2021 Viinikka no 8 – lisätty 2.2.2021 Ylikosunen no 9 –…
-
Vanha postineiti muistelee menneitä
Monikaan 90-vuotias ei suunnittele matkaa merkkipäiväkseen, mutta oululainen neiti Anna Stenius on matkustanut, tosin vain Kemiin viettääkseen siellä juhlaansa lähiomaisten ja ystävien seurassa. Matkustaminen sopii hyvin Anna Steniukselle, sillä hän on koko ikänsä ollut liikkuvaa sorttia. Hän syntyi Muhoksella, jossa hänen isänsä, agronomi Birger Stenius oli Koivikon maanviljelys- ja karjanhoitokoulun johtajana.