Kategoria: 54 Halonen

  • Laitasaaren Nuorisoseurasta v. 1924

    Laitasaaressa toimineen nuorisoseuran talo eli Tupa paloi vuonna 1969 ja samalla tuhoutuivat seuran vanhimmat asiakirjat. Senpä vuoksi ei ole koskaan täysin varmaksi tiedetty, milloin yhdistys perustettiin. Vanhimman säilyneen pöytäkirjan kopion mukaan perustamisvuodeksi arveltiin 1913. Liitto-lehdessä julkaistiin seitsemänsivuinen Muhos-pitäjänumero 11.7.1924. Lehdestä löytyikin sivulta 7 mielenkiintoinen nuorisoseuraa käsittelevä artikkeli: Vuosisadan vaihteessa perustettiin nuorisoseura Laitasaaren kylään. Seura toimi…

  • Vauhkolan isäntä muistelee – kummituksia ja muita (osa 4)

    Lohelan Pentti on haastatellut Vauhkolassa asuvaa Risto Huttusta (s. 1934). Tässä viimeinen osa muistelmista. Kiitokset Ristolle ja Pentille! Joen ylitys oli siihen aikaan erikoista touhua. Joki oli täynnä tukkeja ja niitä piti väistellä ja ohjailla. Puomit oli mm. Malurin kohdalla. Oulujoessa uitiin eikä vesi tuntunut kylmältä. Seurojentalon kohdalla oli loivaa rantaa ja pitkät hiekkasärkät keskellä,…

  • Kopsan emäntä Liisa Kärnä (o.s. Keränen)

    Liisa Kärnän (o.s. Keränen, s. 2.1.1872 Kopsa 42) suvun alkuperäinen mieslinjan mukainen sukunimi on ollut Pädz. Tämä todennäköisesti saksalaisesta sotilaasta lähtenyt suku asettui Pohjois-Pohjanmaalle 1600-luvulla. Toinen teoria kertoo nimen olevan slaavilaisperäinen. 1 Jokatapauksessa vierasperäinen sukunimi Pädz muuttui kirkkoherrojen merkinnöissä aluksi muotoon Petz, sittemmin muotoon Päts ja lopuksi muotoon Pähti. Laitasaaren Kopsaan no 42 suku muutti…

  • Näyttelijä Siiri Angerkosken sukujuuria Laitasaaressa

    Näyttelijä Siiri Saimi Angerkosken (o.s. Pelkonen, vuodesta 1904 Palmu, s. 21.8.1902 Oulu, k. 28.3.1971 Helsinki) 1 isä hopeaseppä Kustaa Sakarinpoika Palmu (ent. Pelkonen, s. 3.4.1880, k. 19.10.1937 Pori) syntyi Laitasaaressa, ilmeisesti hänen vanhempiensa Sakarin ja Marian asuessa Halosessa no 54. Siirin äiti oli Hanna Juhontytär Johansson (sukunimi vuoteen 1899 Jaara, s. 9.3.1877 Ii), pariskunta oli…

  • Nipa Raumala – kullanhuuhtoja ja Lapin legenda

    Nipa eli Niilo Raumala syntyi Laitasaaressa 7.12.1922 ja kuoli 26.5.1983 Rovaniemellä pitkällisen sairauden väsyttämänä. Hänet on haudattu Inariin. Niilon kotitalo oli Tuohino no 71 Laitasaaressa ja hänen esipolviaan on asunut myös tiloilla Lusikka no 62 ja Halonen no 54. 1 Kullanhuuhtojana hän aloitti viiden sotavuoden jälkeen vuonna 1945 Lemmenjoella, jossa jo häntä ennen oli hänen…