-
Petäjistö lohkottiin Kaupista
Edessä vas. Eero Ervasti, Anna Kontu, Briitta Vesa, vihkipari Esteri ja Heikki Vesa, Seppo Ervasti, tuntematon paimenpoika ja Esko Ervasti. Takana vas. Väinö ja Hanna Ervasti, ?, ?, ?, Anni Vesa kansallispuvussa, ?, Emil Vesa, Esteri ja Kalle Ontero. Vuonna 1906 Kaupin 38 tila siirtyi valtion haltuun. Tarkoituksena oli jakaa siitä asutustiloja tilattomalle väestölle. Niinpä…
-
Kauppi no 36 historia
Yhteistyössä Raimon kanssa saatiin Kaupin no 36 asujaimisto selvitettyä vuodesta 1649 aina nykypäivään. Siitä tulee tuollaiset mukavat 363 vuotta. Itseltäni löytyi tietoa vasta vuodelta 1786, eli tässä näemme hyvän esimerkin siitä, kun yhdistetään voimat asujaimiston selvittämisessä. Suuret kiitokset, Raimo! Tänään sain tietää, että Kaupissa on ollut myymälänhoitajana myös Hanna Greus, joka myöhemmin perusti oman kaupan…
-
Isoviha Laitasaaressa
Julmana teurastajana tunnettu kasakkakenraali Tsekin sai itseltään venäjän keisarilta määräyksen Siikajoen pohjoispuolisten alueiden tuhoamisesta. Hailuodossa 21.9.1714 kaksisataa kasakkaa teurasti kirvein noin 800 yöuntaan nukkuvaa saarelaista ja sinne paennutta. Isonvihan lapsivangit Marraskuussa 1714 venäläiset ylittivät Siikajoen ja valtasivat Oulun Antinpäivänä 30.9.1714 tuhoten Oulun pitäjän kyliä. Pitäjästä vietiin satoja lapsia Savon kautta Viipuriin ja Pietariin. Useista taloista…