Kategoria: Muut talot

  • Murtomäen Piilola

    Karl Jakob Jaakonpoika Jurvelin, joka oli alkuaan utajärvistä lukkarisukua, rakensi Piilolan talon perheelleen 1910-luvulla. Tyttärentytär Elsi Lehikoinen on kirjoittanut mummolastaan ja lapsuuden kotitalostaan. Talo on edelleen suvun hallussa, Elsin omistuksessa mieluisana kesäpaikkana. Lue Piilolasta täältä.

  • Kivelän talon elämää

    Kivelän tila on perustettu 1950-luvulla Laitasaaren kylän yhteismaille. Talon väki asui pitkään Kivelän talon takana sijaitsevassa mäkituvassa ja siitä pitäen rakensi Kivelää. Suvun jäsenet ovat muistelleet, että tila olisi ostettu aikoinaan joltain Dalmannilta (Dahlman). Isäntä ja talon rakentaja oli Jalo Salow (s. 1887) ja hän työskenteli tiilitehtaalla koko ikänsä. Jopa sodan aikana hän teki ilmahälytykset tehtaalta,…

  • Joulukalenteri – Annana yö pimeimmillään

    9.12. Anna Yö pimeimmillään. Leivonnan ja oluen panon aika. 13.12. Lucia Lutun yöstä lähtien kukko putoaa orrelta kolmesti vuorokaudessa koko loppuvuoden. 15.12. Heimo Joulun (rastavan) paasto alkaa. Joulutöiden muistilista Kotiliesi-lehdestä vuodelta 1925 8.-10.12. jouluostokset tehtävä viimeistään (ruokatavarat, kuusenkoristeet ja kynttilät mikäli niitä ei tehdä kotona, joululahjat perheen jäsenille ja palvelusväelle) – vaikka ette hankkisi lahjoja…