-
Jännityskertomus päättyi kirjastoon – Topeliuksen aapinen 1700-luvulta
Helsingin Sanomat 15.1.2000: Uskomaton, mutta tosi jännityskertomus päättyi perjantaina Helsingin yliopiston kirjastossa, kun Topeliuksen suku ja Topelius-seura luovuttivat 1700-luvulta peräisin olevan aapisen arvoiseensa ympäristöön. Pieni, kulunut kirjanen on seikkaillut vuonna 1706 syntyneen Kristoffer Topeliuksen, satusetä Zachris Topeliuksen isoisän isän mukana. Seikkailusta syntyi kaikkien tuntema tarina Koivu ja tähti.
-
Aku pakinoi – Korttijonossa (1946)
Heikolta tuntuu elämä: jalat ovat tönkkönä, selkää vihloo ja korvissa soi 25:n epävireisen puhelinlangan sinfonia, varpaitten päällisnahka on riekaleina sekä kantapäissä on pahoja lyöttymiä, mustelmille iskettyjen kylkinahkojen alla voi olla poikki muutamia kylkiluita, mutta saattavat ne silti olla suurin piirtein ehyetkin – tuntuu vain siltä kuin olisivat poikki, mikä ei olisi ihme ollenkaan, kun on…
-
Heinäpoutaa Laitasaaressa
Lukekaapas aiemmin julkaistuja heinäntekomuistoja tämän linkin kautta.
-
Jättiläistarinoita – osa 5, Vorna
Raimo Rannan kokoamia Jättiläistarinoita Oulujoen varrelta julkaistaan useamman artikkelin sarjana sivostollamme. Vorna oli mahtava Jättiläinen ja asui Kuhmonniemen pitäjän Lentuan kylän kohdalla Venäjän puolella rajaa. Siellä hän eleli vaimonsa kanssa Vornanniemessä olevassa majassaan. Nykyisessä Miinovan kylässä olivat he ainoat asukkaat. Hänen kerrotaan olevan tavattoman kookas ja vahva, kuten muutkin Jättiläiset. Luonteeltaan hän oli julma ja…
-
Juhannusperinteistä
Vietämme keskikesän juhlaa täällä kauniissa Laitasaaressamme – maisemassa vehreimmässä – Oulujoen kauniissa välkkeessä. Tätä keskikesän juhlaa on vietetty jo paljon ennen kristinuskon tuloa, sillä kesän valoisimpana aikana esi-isämme viettivät säänjumala Ukon juhlaa sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Keskiajalla sitä alettiin viettämään säännöllisesti Johannes Kastajan nimipäivänä hänen syntymäjuhlanaan. Vanhoista asiakirjoista vuodelta 1316 on löydetty maininta Nativitas Johannis…