Kategoria: yleistä

  • Jättiläistarinoita – osa 2, Asuinpaikat

    Raimo Rannan kokoamia Jättiläistarinoita Oulujoen varrelta julkaistaan useamman artikkelin sarjana sivostollamme. Suuresta koostaan ja tavattomista voimistaan huolimatta eivät Jättiläiset ryhtyneet tuntuvampaa vastarintaa tekemään, kun Suomalaiset alkoivat tunkeutua heidän asuma-alueillensa. Uudet tulijat eivät levittäneetkään valtaansa aineellisella voimalla, kristinusko ja sen tuoma korkeampi sivistyskanta olivat ne aseet, joidenka tieltä Hiidenkansan raa’an voiman täytyi väistyä. Varsinkin oli kirkkojen…

  • Jättiläistarinoita – osa 1, Hiidet ja Lappalaiset

    Raimo Rannan kokoamia Jättiläistarinoita Oulujoen varrelta julkaistaan useamman artikkelin sarjana sivostollamme. Näiden seutujen vanhimmista asukkaista kertoo kansa Jättiläisten nimellä, ja yleensä tietävät tarinat, että tämä kansa on elänyt näillä tienoin ennen Lappalaisia. Paikoin kumminkin ovat Jättiläiset ja Lappalaiset kansan kertoman mukaan sekoittuneet toisiinsa, niin että ne muodostavat melkein saman käsitteen.

  • Huoltokatko sivustolla viikonloppuna

    Tulevana viikonloppuna su 2. helmikuuta päivitämme jälleen sivuston tekniikkaa. Huoltokatkon ajan sivuston etusivulla näkyy tiedote asiasta eikä sivuja pääse lukemaan. Tiedotusta tarvittaessa Laitasaaren Facebook-ryhmässä.

  • Aku pakinoi – Uudet suunnat rakastumisessakin (1925)

    Täällä Gasellin lempi niin hento ja arka. Kyllikin sydänkin puhtoinen myös tarttuvi paulahan. Elämän lanka ja Pihlajanterttukin nuhteeton – – – Kyl. L. 1.8. -25 Rakastuminen on sangen vanha ilmiö. Ensiksikin Aatami rakastui Eevaan – heti kun näki tämän kuuluisan kaunottaren. ”Tämä on minun lihaani ja luutani”, sanoi hän hyvinkin asiallisesti ja kun Eevalla ei…

  • Kiitos äänistä, lukijamme!

    Parhain historiablogi -äänestyksen voittaja on Laitasaari.net. Blogi kertoo tarinoiden, kuvien ja ihmisten kautta historiallisesta Laitasaaren kylästä. Laitasaareen viitataan ensimmäisen kerran jo vuonna 1543, mutta arkeologiset löydökset vievät 1300-luvulle. Blogilla on useita kirjoittajia, minkä takia sisältö valottaa Suur-Laitasaaren elämää monesta eri näkökulmasta ja aikakaudesta. Voittoisaa blogia kuvattiin sanoin: ”Aktiivinen, historian faktaa ja perimätietoa, runsaasti kuvia, arvokasta…