Höyrylaiva Muhos


Samana vuonna, eli vuonna 1909 kun ”uusi” Laine aloitti liikenteen Oulujoella myös Muhos-laiva aloitti välillä Oulu-Muhos liikennöimisen. Se teki myös tilausmatkoja kuten muutkin höyryalukset.

Muhos oli varustettu 60 hevosvoiman koneella ja se oli 65,5 jalkaa pitkä. Laivan korkeimmaksi matkustajaluvuksi määrättiin 92 matkustajaa. Sen jäljet katoavat vuonna 1916, jolloin siitä on viimeinen ilmoitus elokuun alussa. Siinä on lyhyesti ilmoitettu aluksen pannunpuhdistuksesta. Jo tänä suhteellisen lyhyenä toimikautena 1909-1916 alukselle sattui yhtä ja toista. Toukokuulla 1914 vielä tulvavesien aikaan kerrottiin seuraavaa:

Höyryalus Muhos karilla. Saatu irti wasta usean tunnin työn jälkeen. Kun höyryalus Muhos eilen aamulla kello puoli 9 tienoissa matkalla Muhokselta Ouluun, oli saapunut Madekosken alapäähän Kaupin talon kohdalle, tarttui äkkiä aluksen potkuriin joessa uiskentelewa propsipuu – paperi ja propsipuitten uitto on näet täydessä käynnissä – sillä seurauksella, että aluksen kone pysähtyi ja alus joutui wirran waltaan. Ei ollut muuta neuwoa kuin ohjata alus rantaan Heikkilän talon luo, jossa wirta sen nosti kiwikarille ja yhteen aikaan kowasti kallisteli, joten pelättiin sen kaatuwan.

Rannalta saapuneissa weneissä wietiin matkustajat, joita oli 2 henkeä, maihin ja ryhdyttiin heti alusta irti ottamaan. Awuksi saapui wähän ajan kuluttua myös höyrywene Laine, joka oli menossa Ouluun, mutta niin lujaan oli Muhos tarttunut karille, ettei Laine jaksanut sitä irti kiskoa, waan jatkoi matkaansa ja otti Maikkulan rannasta mukaansa Muhoksen matkustajat, jotka wähitellen sinne saapuiwat.

Muhoksen karilleajopaikalle alkoi sillä wälin kokoontua kansaa, m.m. Uleåyhtiön lauttauswäkeä sekä Maikkulasta miehiä mukanaan köysiä y.m.

Suurella woimalla saatiin Muhos ensin tasapainoon ja sitten noin klo 1 tienoissa päiwällä wedetyksi karilta pois sywälle wedelle. Karille ajosta se ei ollut kärsinyt mitään wahinkoa, waan saattoi jatkaa matkaansa kaupunkiin.

Muutakin sattui. Vuonna 1916 toukokuulla alus osittain upposi. Sitä kuvataan näin:

Höyryalus Muhos uponnut. Niinkuin ennen on kerrottu, joutui äskettäin höyryalus Muhos Oulujoessa karille menetettyään propellinsa. Höyryalus tuotiin sen jälkeen rantaan ja ja aijottiin Laitasaaren kylässä nostaa maalle Hyrkin rantaan. Nostotyö suoritettiin kuitenkin siten, että sitä perä edellä nostettaessa keula pääsikin uppoamaan. Siinä makaa nyt alus, perä rannalla, mutta keula upoksissa sywässä wedessä.

Keulassa oli lastina Tikkalan sahalle menewä dynamokone, joka myöskin keulan mukana on painunut upoksiin. Waikea on Muhoksella saatawissa olewilla kojeilla nostaa nyt alusta.”

Ilmeisesti alus kuitenkin saatiin ylös. Aina maalla ollaan viisaita, kun merellä (vesillä) sattuu jotakin. 1

Lue lisää höyrylaivaliikenteestä Oulujoella sekä Maria Laukan (o.s. Mäkelän) kertomus Lemmentyttö.

  1. Juhani Autio: Höyryaluksia Oulun vesillä