Rannan Taisto (Rantakeränen no 23) on muistellut sota-asioita vuonna 1997. Julkaisemme muistelmat kahdessa osassa – toisen löydät täältä.

Olin kolmetoistavuotias, hevosista pitävä poika, kun naapuriini Koivikon koulutilalle Muhokselle muodostettiin Suomen armeijan neljäs hevossairaala, jonne kuljetettiin rintamalla haavoittuneet ja sairastuneet hevoset. Yksikköä kutsutiin ”konikomppaniaksi”.

Komppanian upseerit ja aliupseerit sekä lotat olivat kaikki eläinlääkintäkoulutuksen saaneita. Heidän lisäkseen miehistöön kuuluivat hevosten hoitajat, rehunajajat, kengittäjät, teurastajat ym. apumiehistö. Hevosten määrä kasvoi jo vuonna 1942 siinä määrin, etteivät Koivikkoon varatut tilat enää riittäneet, vaan jouduttiin ottamaan käyttöön lisätilaksi lähellä oleva pappilan kivinavetta. Joitakin hevosia sijoitettiin myös  muille naapuritiloille.

Sairastalli oli Koivikossa, jonne kuljetettiin hyvin paljon hevosia joiden päivittäinen hoidon tarve oli suuri. Hevosten siirtoihin kuulutettiin töihin vapaaehtoisia nuoria poikia. Siirrot tapahtuivat miehistön valvonnassa.  Sain tästä heti kipinän hakeutua armeijan leipiin. Siihen kuuluivat kaikki sotilaan velvollisuudet sekä oikeudet asepukua myöten. Olihan hevosten käsittely sen ikäiselle nuorelle miehelle retevää hommaa.

Kävin sitten kysymässä talousupseeri luutnantti Niemiseltä pääsisinkö hevossairaalaan lähettipojaksi. Luutnantti kyseli minulta aikaisempia kokemuksia hevosten käsittelystä ja mihin innostukseni perustuu, sanoen lopuksi että, ”sinä olet niin nuori, mutta kun olet näitä naapureita, niin tule yrittämään, mutta sillä ehdolla että tuot vanhemmiltasi kirjallisen suostumuksen”.

Lähdin sydän pamppaillen kotia kohti, sisälläni pelko siitä, että äitini ei ymmärtäisi asiaani, kun isänikin oli juuri työkomppaniassa itärajalla ja kaksi velipoikaanikin oli rintamalla. Pelkoni ei ollut turha. Kun esitin asiani iloisena äidilleni, hänellä oli jo vastaus valmiina: ”Kaikkia sitä isopoika höpättää – mene hakemaan puita uuninlämmitykseen, minä alan leipomaan ja sinä heität höpötykset sikseen”.

Sain kuitenkin monien vaiheiden jälkeen äitini ymmärtämään voimakkaan haluni päästä lähetiksi. Ja niin pääsin aloittamaan ensimmäisen jaksoni Suomen armeijan palveluksessa, neljännessä hevossairaalassa kpl 9.

– Taisto Ranta