Raimo Rannan kokoamia Jättiläistarinoita Oulujoen varrelta julkaistaan useamman artikkelin sarjana sivostollamme.
Näiden seutujen vanhimmista asukkaista kertoo kansa Jättiläisten nimellä, ja yleensä tietävät tarinat, että tämä kansa on elänyt näillä tienoin ennen Lappalaisia. Paikoin kumminkin ovat Jättiläiset ja Lappalaiset kansan kertoman mukaan sekoittuneet toisiinsa, niin että ne muodostavat melkein saman käsitteen.
Niinpä Utajärven Sanginkylässä olevaa patoa sanotaan lapinpadoksi – siitä huolimatta tiesi eräs kertoja, että Jättiläiset ovat lyöneet vaajat niin lujaan, ettei niitä irti saada. Näiden kansojen välillä ei niissä paikoin sanota olevan muuta eroa, kuin että Jättiläiset ovat isompia. Siita huolimatta vakuutetaan kumminkin, että ”ne olivat niin kuin samaa väkeä”. Toisin paikoin taas ei ensin mainittuja tunneta laisinkaan, vaan kaikki nykyistä asutusta vanhemmat muistot arvellaan olevan Lappalaisten jättämiä.
Eräskin tarina kertoo kuinka Lahnan ruoto tarttui lappalaistytön kurkkuun. Isä loihti tytön terveeksi, mutta lupasi silloin, että lahnat saisivat hävitä jos vaan tyttö paranisi. Tyttö tulikin terveeksi, mutta lahnatkin olivat hävinneet.
Tässäkin (toisessa) tarinassa kalanruoto tarttui lapintytön kurkkuun. Isä loihti kurkun terveeksi, mutta lupasi silloin, että joka kolmas vuosi ihminen joutuu Pällin kuohuihin uhriksi. Pälli onkin sitten ottanut osansa aina nykyisiin aikoihin asti. Myöhemmin on kuitenkin koskea perkattu, niin etteivät Lappalaisten noitakeinot enää tepsi.
Jättiläiset ei Hiidet olivat tavattoman isokasvuista ja voimakasta väkeä, heidän päänsä olivat puiden latvojen tasalla. Paitse, että he olivat taitavia velhoja, jotka yliluonnollisella voimallansa ja noitataidollansa, joka useinkin muistuttaa liitosta pahojen henkien kanssa, pystyivät suorittamaan selittämättömiä tehtäviä.
He asuivat kaukana erämaissa, vuorten onkaloissa ja kiviluolissa, josta syystä heitä kutsutaankin toisinaan nimellä vuoripeikot. He elivät metsästyksestä ja kalastuksesta. Voidakseen paremmin ahdistaa metsän riistaa oli heillä erittäin tarkkavainuiset koirat, sen ohella muitakin kotieläimiä, niin kuin hevosia ja lehmiä. Jonkunlaista Jumalanpalvelustakin näyttävät harjoittaneen, jota todistavat useat ”Jättiläisten kirkot ja sakastit”. 1
- A. H. Snellman, Helsinki 1887 ↩