27.12. Johannes Evankelista

Keskispyhä. Tanssitaan ja leikitään, joulumuorit kulkevat.

28.12. Viattomain lasten päivä

Vain pienet työt kuten kutominen sallittuja. Jos metsän puut ovat puhdistuneet lumesta, tulee hyvä vuosi.

29.12. Viides joulupäivä

Nuoret miehet kuljettavat talosta taloon riukua, johon on ripustettu äänekkäästi kolisevia esineitä ja juomankeruuastioita.

Heikki V

Ensimmäistä joulujuhlaani taisin jännittää enemmän kuin myöhempiä, vaikka en ollut vielä kouluiässäkään. Tiesin, että Pekka, serkkuni, joka oli seitsemän vuotta minua vanhempi, oli koulun näytelmässä Vuoren Kuninkaana. Minua jännitti Pekan puolesta. Ja mikä on kuningas?

Jännitys ei suinkaan laskenut, kun näin, että Pekka oli kettingillä kytketty suureen kiveen – tai siltä se minusta näytti. Kuulin vuorosanat, joita en ymmärtänyt. ”Pääseekö Pekka pois? Pääseekö Pekka pois?” Tämä aihe mylläsi mielessäni. Sitten kettingit irrotettiin. Olikohan juhlassa ketään muuta, joka oli niin huojentunut kuin minä. En tuntenut Pekan kavereita. Siellä oli niin paljon outoja ihmisiä, lapsia ja aikuisia.

Tänä syksynä, AD 2012, vettä on tullut tulemasta päästyäänkin. Tänä ensimmäisenä joulujuhlan iltanakin satoi vettä. Kylätie oli täysin jäinen. Ilmeisesti oli ollut pakkasiakin. Minulla oli ahtaat, saappaanoloiset kengät. Liukastelin, mutta joku piti minusta kiinni. Saattaa olla, että osasin jossakin määräin palauttaa mieleen niitä tunnelmia ja pelkoja, joita tuolloin, ensimmäisessä koulun juhlassani tunsin. Lapsi siis arastelee väenpaljouksia, tuntemattomia ja on huolissaan itselleen tärkeän henkilön osasta. Kasvavat persoonat ovat ehken erilaisia jo alusta pitäen. Toiset ovat arempia, toiset rohkeampia.

En tiedä, täytyy sanoa, etten tiedä, osasinko itse herkistyä omien lasten mahdollisille peloille vastaavissa tilanteissa. Joutunen sanomaan, etten osannut.

Annukka S

Kirkkokyyti eli linja-auto kulki eteläpuolen tietä. Pohjoispuolen väkeä, lähinnä Rahkosta ja Kujalasta, tuli joen yli Rahkolaan ja nousivat siitä kanssamme linjuriin. Auto tuli yleensä aina hyvin täyteen. Kerra linjuri sitten meni ojaan Koivikon kohdalla rantaan päin kääntyessä. Vahva koivun oksa tuli ikkunasta sisään ja autohan ei siitä liikkunut eteen- eikä taaksepäin. Siitä kirkkoväki kipitti kirkkoon ja kuljettaja kai lähti sahan hakuun jotta auto saatiin tielle.

Kyllä meillä linjurikyyti oli taas kotimatkaksikin. Muistelen, että kuskit ajoivat kirkkokyydin talkoohengessä. Kyytiläiset kyllä antoivat vapaaehtoisen maksun kuskille kiitokseksi. Muistanpa vielä, että kirkosta tultua kotona oli tapana saada kirkkokahvit kielivoileipien kera. Liekö muuten ollut sama kirkkoreissu, kun kirkossa oli taas niin täyttä, että rovasti Heikinheimo komensi meitä kakaroita istumaan alttarin  polvistumiskaarelle jotta vanhemmille tuli vähän lisää tilaa penkkeihin.