Tuula Heino o.s. Nurmi muistelee – tarinan on lähettänyt Tuulan tytär Anne Leppänen. Lämmin kiitos molemmille!

Aikaisimpia muistojani oli se, kun tulimme veneellä Kähkösen rantaan, niin Kähkösen mummo tuli ylös törmälle kepin kanssa meitä vastaan. Sitten mentiin pirttiin ja juotiin tervetuliaiskahvit. Myös minä sain tipan kahvia pienestä mokkakahvikupista (tippa kahvia ja loput maitoa). Tuon mokkakupin sain itselleni ja se on edelleen tallessa. Alma-täti (Alma Yli-Rokki, mummon sisar) leikkasi sokerisaksilla toppasokerista palan minulle.

En muista saaneeni missään niin hyvää paistettua haukea kuin mummolassa. Kala oli juuri kalastettu Oulujoesta Kähkösen rannasta. Mummo oli ammatiltaan pitokokki ja kuuluisa hyvistä ruuistaan. Reseptit pysyivät tiukasti hänen omana tietonaan. Hän ei kertonut niitä koskaan kenellekään.

Saliin päästiin vain tervetuliaiskahville, muuten ovi oli kiinni. Mummon kamarissa oli vanha keinutuoli, johon ei saanut koskaan kukaan muu istua kuin mummo itse. Ehkä siksi keinutuolin matto oli säilynyt niin hyvänä.

Kähkösellä oli siihen aikaa 1940-50-luvun vaihteessa kolme lehmää ja hevonen, jonka nimi oli Valtti. Yksi lehmistä oli Kauno, se oli säyseä ja antoi minunkin opetella lypsämään. Tahdoin joka aamu nousta Anitan kanssa lypsämään. Veimme maidot veneellä joen toisella puolella olevaan meijeriin. Anita oli Kähkösen mummon kasvattityttö, hän on kymmenen vuotta minua vanhempi. Anita on muuttanut perheineen Kanadaan 60-luvun lopulla. Hän lähettää edelleen joka vuosi joulukortin. Paitsi edellisjouluna – ja viime joulun kortissa oli selitys …oli ollut ”silmäprobleemi”.

Muistan myös, että kiipesin mummolan pihakuusen latvaan. Naapurista Hartikasta haettiin miehiä, jotka uskalsivat hakea minut alas. Sain Hartikan Raunon vanhemmilta koulun joulujuhlissa joulupukinpaketin. Puisen vedettävän lehmän, jossa oli pyörät alla. Pelkäsin tuota joulupukkia kovin koska ”tillä oli timmotet, timmotet timmät”. Menimme joulujuhlaan hevosen ja sipikan kanssa.