Julkaisemme 80-vuotiaan Ritva Lindforsin (o.s. Kangasolli – perhekuvassa vauvana, klikkaa kuvaa isommaksi) muisteluja kodistaan Kangasollista sekä elämästä Laitasaaren kylällä. Tässä ensimmäinen.

Kangasolli sukunimenä jää lyhytikäiseksi, noin puolentoista vuosisadan mittaiseksi, sillä nyt vuonna 2012, se on enää yhden henkilön (Juho Erik Kangasollin pojan tyttären) nimenä sekä minun (Iikka Kangasollin tyttären) tyttönimenä. Talon nimenä Kangasolli säilynee pidempään.

Liittyneekö tähän hivenen verran mystiikkaakin. Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, miksi Iikka-isä meni ja kaatoi renkipojan kanssa komean käkkärämännyn kahden Kangasollille vievän metsätien risteyksestä. Käkkärämänty kasvoi aivan siinä, mistä Kangasollin pihalle erkaneva koivukuja alkaa ja se näytti samanlaiselta kuin serkkupojan suojeltu mänty Kärnän pellolla tänä päivänä. Puu sai lähteä kohta sen jälkeen, kun kotiväelle tuli tieto ainoan pojan kaatumisesta rintamalla. Meistä tytöistä teko oli täysin käsittämätön eikä isä selittänyt sitä sanallakaan. Tuo ikimänty oli kuin turvallinen portinvartija ja linkki menneisiin sukupolviin. Aavistiko isä jo silloin vuonna 1941 ikimännyn kaataessaan, miten tulee käymään.

Me maalaistalojen lapset olimme yleensäkin hyvin kiintyneitä kotitaloon, se oli meille maineen ja mantuineen äärettömän rakas. Juuret olivat ja ovat edelleenkin siellä. Vielä nytkin ”koti” on minulle yhtä kuin Kangasolli. Elämäni kipein allekirjoitus oli, kun piti pistää nimi kauppakirjaan, jolla me sisarukset myimme kotitalomme vuonna 1960.

Muuten tuo rakkaus syntymäkotiin näkyy ihan viime aikoina mielestäni siinä, että minusta seuraavan sukupolven edustajat, jotka ovat tehneet elämäntyönsä muualla, ovat palailleet kotikonnuilleen ja entisöineet ja kunnostaneet pieteetillä kotitalojansa.

Hyvä näin!

– Ritva Lindfors (o.s. Kangasolli), lokakuussa 2012 – tekstin puhtaaksikirjoittanut sisarentytär Laura Salonen