Kansalliseepoksemme Kalevala täyttää tänään 180 vuotta! Nyt on myös erityinen juhla-aika sillä Kalevala on ilmestynyt Karjalan Sivistysseuran toimesta sen alkuperäismurteella eli vienankarjalaksi. Kalevalaahan on käännetty useille kymmenille eri kielille, mutta sitä ei ole aiemmin painettu sen alkuperäismurteella. Kirjan julkaisu tapahtui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa keskiviikkona 25.2.2015. ¹

Eepokseemme syntyyn on suuresti vaikuttanut Sakari (Zacharias) Topelius vanhempi (s. 1781). Hän puolestaan liittyy Laitasaareen muunmuassa siten, että hänen isoisoisänsä Kristoffer Topelius (s. n. 1703) pakeni Isovihan aikana Laitasaaren Lumiaisissa sijainneelle piilopirtille. Tästä kertoo sivustomme artikkeli Koivu ja Tähti.

Vuokkiniemen pitäjä oli 1800-luvulla vanhan runonlaulun keskus, jonka alueelta pääosa Kalevalan runoista on kerätty. Tämä kalevalainen runopesä löytyi alkuaan piirilääkäri Zacharias Topeliuksen kiinnostuksen avustamana – hän nimittäin kirjoitti jo vuonna 1803 muistiin runoja Suomen alueella kulkevilta laukkukauppiailta. Hänen kolmannessa julkaisemassaan vihkossa viitataan jo Vuokkiniemeen ja viimeisessä eli neljännessä julkaisussa hän kertoo suoraan mistä runoja löytää. Hän on kirjoittanut runovaroista näin:

Yksi ainoa maanpaikka, sekin Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs, Arkangelin läänissä erinomattain Vuokkiniemen Pitäjäs, säilyttää vielä vanhat tavat, ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaana. Siellä veisaa Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo.

Elias Lönnrot löysi tämän jälkeen Vuokkiniemen ja sen runokylät. Hän keräsi useita kymmeniätuhansia säkeitä ja kokosi niistä tuntemamme Kalevalan. Hän on päivännyt Kalevalan 28. helmikuuta 1835. Tämä artikkelimme siis julkaistaan Kalevalan syntymäpäivänä. ²

Vuonna 1873 oli Suomen Kuvalehdessä tarinaa Topeliuksen suvusta, heidän elämästään ja kirjallisesta tuotannosta. Ensin sukujuurista ja suvun kohtalosta, josta osa onkin sivustomme aiemmassa artikkelissa:

Siihen aikaan koska Oulun kaupunki vielä oli aiwan nuori, 1600-luwun alkupuoliskolla, muutti sinne eräs talonpoika Limingasta ja rupesi kauppaa harjoittamaan. Oulun satamana ja kaupan sekä meriliikkeen keskustana oli silloin Toppilansalmi – siitä hän otti itselleen nimen, wääntäen sen aikansa tapaan latinaiseksi. Semmoinen oli Toppelius suwun alku.

Oulun satamanhistoriassa kuitenkin kerrotaan, että Toppilansalmi ja satama olisi syntyneet vasta 1724, kun joen tukkeuma purkaantui. Tämä ei tietenkään todista puolesta eikä vastaan onko paikkaa kutsuttu Toppilaksi, ennen salmen syntyä. ³  Artikkelissa kerrotaan myös hänen isoisoisänsä pakenemisesta Isovihan aikana – äidin mainitaan paenneen korpeen eli siis Laitasaaren Lumiaisten torppaan:

Risto (Kristoffer) Toppelius sai Ison Wihan ajalla kokea kirjawia ja kummallisia elämänwaiheita. Koska Wenäläiset w. 1714 tulwasiwat Pohjanmaalle, häwittäen kaikki tiellänsä, surmattiin kaksi Riston tätiä, isä pakeni Ruotsiin, äiti lastensa kanssa korpeen. Risto, joka silloin oli kahdeksan wuotias, wietiin wankina Pietariin. Siellä ei häntä kuitenkaan pahoin pidetty, rikas pajari (aatelisherra) otti hänet luoksensa ja piti huolen hänestä.

Risto oli saanut synnyinlahjaksi äidiltään Maria Zebulonilta kauniin lauluäänen ja häntä laulatettiin Pietarissa usein kun vieraita oli talossa käymässä. Kerran sattui vieraaksi myös itse Tsaari Pietarikin ja hän oli taputtanut Ristoa päälaelle ja sanonut ”Horoscho malinki!”  – eli Hyvin pikkuiseni!

Sivustollamme on julkaistu hiljattain artikkeli Topeliuksen aapisesta. Siitäkin on lehtijutussa mainittu:

Oma maa ja omat wanhemmat oliwat kuitenkin aina pojan mielessä, ja yhtenä päiwänä, kun hänen piti kouluun mennä, läksikin hän karkuun, leipäpala ja wenäläinen aapiskirjansa taskussa. Monen waiwan ja waaran perästä onnistui hänen wiimein päästä Tukholmaan, ja kohta sinne tullessaan tapasi hän iloksensa ja ihmeeksensä rannalla äitinsä, joka oli wiimein myös Ruotsiin paennut ja elätti itseänsä pyykinpesulla. Risto Toppelius sai sittemmin tulliherran wiran syntymäkaupungissaan (Oulussa).

Riston vanhin poika oli Mikael Topelius, joka todenäköisesti vieraili myös sukutalossaan Hakkarilassa, olihan hän oppi-isänä Muhoksen kirkkomaalari Emanuel Granbergille. Mikaelista Suomen Kuvalehdessä kerrotaan näin:

Hänen lapsistansa wanhin, Mikael, osoitti jo aikaiseen taipumusta maalaustaiteeseen. Hänet lähettiin sen wuoksi Tukholman maalaus-akatemiaan oppiin. Mutta kowin kauan ei hän siellä viipynyt, sillä hän oli rakastunut erääsen tyttöön ja tahtoi pikemmin saada naida, kuitenkaan hän ei sentähden taiteestansa luopunut, waan elätti itseänsä sitten sillä, maalaten sekä alttaritauluja että seinäkuwia kirkkoihin. Hän oli riwakka ja vahva mies, joka wielä 80 wuoden ijällä teki työtänsä korkeilla teloilla kirkkojen laen alla; wieläpä siellä paiwällis-untansakin piteli. Hiukka runollista luonnetta näkyy myös hänessä olleen; kumminkin nähdään hänen kirjeissään, jotka owat suomenkieliset, niinkuin myös muutenkin suomi oli koko perheen puhekielenä, sangen usein runollisia, alkusoinnulla koristettuja lauseita, muodostuwatpa ne toisinaan myös aiwan Suomen wanhaan runomittaan.

Riston toinen poika oli Sakari Topelius (s. 1781) – josta lehti kertoo näin:

Hänen poikansa Sakari tuli lääkäriksi. Hän oli kunnollinen tautien parantaja, waan paljon suuremman, ijäti kulumattoman maineen on hän kuitenkin hankkinut itselleen sillä, että rupesi ahkerasti keräämään wanhoja kansan-runoja ja ensiksi kaikista huomautti Wenäjän Karjalaa paraaksi runopaikaksi, josta sitten Castren ja Lönnrot, tätä neuwoa noudattaen, löysiwät K a l e w a l a n.

Lääkäri Sakarin poika oli myös nimeltään Sakari (s. 1818 Uusikaarlepyy) – hänen tuotantoaan on satu Koivu ja Tähti, joka siis kertoo isovihan aikana Suomesta Venäjälle kaapattujen tytön ja pojan kotimatkasta. Tämän kirjan mukaan on nimetty myös Muhoksen kulttuurikeskus. ⁴