Oulujokivarren maisemakokonaisuuteen liittyvä pihapiiri, jossa on 1850-luvulla ¹ rakennettu, 1930-luvulla korotettu koristeellinen asuinrakennus, kivinavetta sekä kaksi aittaa. Mahdollisesti 1500-luvulla asutettu tila, jonka kempeleläinen Antti Juusola osti vuonna 1923. Päärakennus oli silloin matalampi ja siinä oli kaksi kuusikulmaista kuistia. Rakennusta korotettiin rakennusmestari Toivo Lipposen suunnitelmien mukaan vuonna 1933 ja samalla rakennettiin etujulkisivun frontoni sisäänvedettyine parvekkeineen sekä frontonin kohdalla olevat kaksi kuistia. Pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi pitkä kivinavetta jonka takana on uusi asuinrakennus, talousrakennus ja pieni aitta, sekä viljelysten reunalla vanha vilja-aitta. ²

Poimintoja artikkelista joka on julkaistu Kaleva-lehdessä 27.10.1994. Lupa saatu kirjoittajalta (Marjo Oikarinen) sekä lehden tietopalvelusta (Jaana Tervaharju)

Anna-Liisa ja Paavo Pöyry kertovat Kestin tilasta. Anna-Liisa on itse syntynyt tilalla. Hänen isänsä oli ostanut Kestin Tuomas Holmalta, joka taas oli ostanut sen konkurssin tehneeltä tukkukauppiaalta. Tämä kauppias, Nousiainen oli tehnyt vararikon kun kahvilaiva oli uponnut. ³

Päärakennuksen alakerta on 1800-luvulta, yläkerran rakennutti Anna-Liisan isä vuosina 1929-30. ⁴ Rakennuksen pituus on 28 metriä ja leveys 8,5 metriä. Huoneita on kaikkiaan 12. Vintissä on kesähuoneita, joihin kolme muualla asuvaa lasta lapsineen lomalla majoitetaan. Kaikkia alakerran huoneitakaan ei pidetä talvella täysin lämpiminä.

Navetan pituus on peräti 40-50 metriä. Rakennus on ollut jo alunperin yllättävän nykyaikainen; siellä on lietelantasäiliöt ja jo noin sata vuotta sitten virtsa on huuhdeltu kaukaloista juoksevalla vedellä, joka on nostettu joesta tuulimyllyllä. Anna-Liisa Pöyryn lapsuudessa navetassa oli parhaimmillaan noin 30 lypsävää lehmää.

Kun isästä aika jätti, maat jaettiin sisaruksille seitsemään osaan. Yhdestä pojasta piti tulla Kestin tilan isäntä, mutta häntä kiinnostivat enemmän autohommat. Niinpä Anna-Liisa ja Paavo Pöyry muuttivat Rovaniemeltä Muhokselle vuonna 1950. Paavo Pöyry oli rakennusmestari ja työskenteli aluksi voimalaitoksella. Sivutoimisesti hän viljeli maata ja Anna-Liisa hoiti lehmät, joita oli silloin enimmillään 15.

Kahden työn tekeminen alkoi myöhemmin tuntua Paavo Pöyrystä ylivoimaiselta, joten hän jäi kokonaan maanviljelijäksi. Nyt Anna-Liisa ja Paavo Pöyry ovat eläkkeellä eikä navetassa ole ollut lehmiä pariinkymmeneen vuoteen. Tällä hetkellä siellä on asustaa muutama kana ja vuohi Ilkka Pöyryn lasten iloksi.

Pihapiirissä oleva aitta lienee 1800-luvun alusta. 1860-luvun nälkävuosina aittoihin rakennettiin lautaseinät hirsien päälle, jotta nälkäänäkevät eivät ylettyneet tekemään poranterillä reikää siiloihin asti. Porausyritykset näkyvät aitan seinässä vieläkin.

Kerrotaan että Kestin tilalta on peräisin sananparsi ”Muhoksella muutkin kummat, sammakotkin sarvipäitä”. Tilan omisti kerran savolainen isäntä, joka meni heinäpellolla juomaan piimää janoonsa astiasta. Hän ei tuntenut tapaa panna sammakko piimäastiaan juomaa vatkaamaan. Voi vain kuvitella hänen hämmästyksensä kun piimäinen sammakko hyppäsi kannen alta!

J.K. 1 Ahmaksen kylähistoriaprojektissa törmäsin tähän tietoon joka todennäköisesti ratkaisee sananparren alkuperän: Mauno Laurinpoika Nevalainen (Magnus, s. kuoliniän mukaan 1721 Nurmeksen Karhunpään Nevalaisella, k. vesitautiin 8.5.1794 Utajärvi Sotka Ristiniemi). Talollinen, kestikievarinpitäjä. Mauno Nevalainen mainitaan vuosien 1741-53 rippikirjassa Nurmeksen Karhunpään kylässä asuvan talollisen Lauri Laurinpoika Kukkosen ja tämän vaimon Kaisa Nevalaisen poikana. Mauno Laurinpojan viimeinen ripilläkäynti Nurmeksessa oli joulupäivänä 1751. Tämän jälkeen hän näyttää muuttaneen Oulujokivarteen, sillä vuodesta 1753 lähtien hänet mainitaan Utajärven Ahmaksella lautamies Pekka Korhosen eli Seppäsen vävynä. Korholasta Mauno muutti 1762 perheineen talolliseksi Niskankylän Nurroon. Vuonna 1777 Maunusta tuli Utajärvenkylän Laitilan isäntä. Laitilasta hän muutti 1784 perheineen Muhoksen Laitasaaren Kestiin. Laitila ja Kesti olivat kestikievaritaloja. Parin vuoden kuluttua ”Mauno talonvaihtaja” muutti Sotkan Ristiniemen isännäksi. Ristiniemessä hän sitten asui kuolemaansa eli vuoteen 1794 asti. Ristiniemen isännäksi tuli Maunon jälkeen hänen Pekka-poikansa. – Mauno oli se ”savolainen” Muhoksen Kestin isäntä joka katsoessaan kuinka talon piiat panivat sammakon sekoittamaan niittymiesten piimäleiliä, lausahti ehkä ikiajoiksi elämään jääneen toteamuksen: ”Muhoksella muutki kummat, sammakotki sarvipäiset”. – Puoliso 5.4.1753 Utajärvellä Maria Pekantytär Korhonen (eli Seppänen, s. 22.1.1732, k. ennen vuotta 1788 Utajärven Sotkan Ristiniemessä). Marian kuoleman jälkeen 28.1.1788 pidetyssä perunkirjoituksessa todettiin, että Marialta jäi mies Mauno Ristiniemi ja 7 lasta; Pekka, Kaisa, Aune, Elsa, Eeva, Maria ja Anna. Kaisan kerrottiin olevan naimisissa niskankyläläisen Juho Poutiaisen, Aunen laitasaarelaisen Esko Pekanpoika Kestin kanssa ja Annan myöhemmin niinikään laitasaarelaisen Juho Ollinpoika Tihisen kanssa. Isä kelpasi yksin alaikäisten lasten holhoojaksi, mikä osoittaa Maunon vakiinnuttaneen taloudellisen asemansa ja viranomaisten luottamuksen. 

J.K. 2 Ensimmäisen kerran tämä sananparsi mainitaan Louhi-lehden numerossa 151, joka ilmestyi 27.12.1902. Holotniekka on lainasana venäjän kielestä. Se tarkoittaa sammakkoa, joka on pantu maito- tai piimäastiaan pitämään juoma kylmänä.