Ähkylän no 37 edesmennyt isäntä Martti Kesäniemi kirjoittaa
Tarkoitukseni on kertoa omalla kylällä olleesta kestikievarista, jonka itsekin hyvin muistan. Minulla oli tilaisuus saada vieraakseni tämän kievarin toiseksi vanhin poika, joka ehti ajaa kievarikyytejä useita vuosia. Vaikka siitä kun heillä kestikievaritoiminta loppui 1927 on kulunut jo 65 vuotta, on Aarne Kinnula (s. 1908) siinä kunnossa, että pystyisi viedä kyydin seuraavaan kievariin, jos olisi hevonen ja pelit, tiellä keliä eikä autoja pörräämässä. Istuttiin pöydän ääressä ja muisteltiin yli kaksi tuntia sitä kievariaikaa. 1
Kievarioikeudet kolmeksi vuodeksi
Kinnulan talo (oikeammin Ylikosunen no 9) sai kievarioikeudet 1886 ja se oli heillä koko loppuajan. Oikeudet myönnettiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan, valtio maksoi korvausta 10 000 markkaa vuodessa. 2
Oikeuksien ehtona oli kaksi hyvää hevosta, talvella rekipelit ja hyvät peitteet, kesällä kesäajopelit, kaksi huonetta yöpymistä varten niille matkalaisille jotka eivät käyttäneet kievarikyytiä. Kievarit sijoittuvat Oulu-Muhos välille siten että Oulussa oli kestikievari, sitten Maikkulassa ja edelleen Oulujoella Kurtilla. Muhoksen puolella Laitasaaren Kosulankylässä kievari oli Kinnulassa ja sitten kirkonkylällä ensin Klasilassa, sitten Korpikalliolla ja viimeksi Rauhalassa.
Kyytipalkaksi hopearaha
Aarnen ensimmäinen kyytimatka oli Maikkulaan alle 10-vuotiaana. Kun tultiin Maikkulaan, piti hakea apelaatikko kumolleen hevosen viereen, että Aarne ylti laittamaan loimen hevosen selkään. Siihen tuli roteva talonemäntä ja huomasi pojan olevan palelluksissaan. Hän sieppasi pojan syliinsä, kantoi pirttiin ja nosti uunin pankolle lämpimään.
Tältä reissulta Aarne sai kyytipalkaksi kahden markan hopearahan. Hän muistaa vieläkin tämän hopeisen kaksimarkkaisen ja kuinka hän oli ylpeä ja onnellinen siitä. Se oli ensimmäinen hänen ansaitsema raha kyytipoikana.
Kyyditettävien joukossa oli joskus rantun oloisia isoja herroja. Niille eivät kelvanneet kievarin reet, vaan heillä kulki matkan aikana oma reki, joka oli siihen malliin laitettu että siinä voi olla makuuasennossa, vaikka nukkua.
Åströmin herrat kun olivat liikekannalla, niin kievariin tuotiin edellisenä päivänä vireä ori, jota piti ruokkia yön seutu. Sitten kun herraa tuotiin seuraavana päivänä lennossa, oli levännyt orhi valmiina starttiin.
Monenlaisia kyyditettäviä
Oli myös sellaisia kyyditettäviä että hevosen olisi pitänyt aina juosta. Heidän varalleen Aarne keksi konstin. Kun hän istui kuskipukilla ja kyyditettävä yleensä reen perällä hupussa, polki Aarne jalallaan sen puoleista aisaa, missä kello kilkatti siihen malliin kuin hevonen olisi kiivaassa juoksussa vaikka se käveli rauhallisesti.
Erään kerran oli kyyditettävänä herrasmies, jolle myös hevosen oli aina juostava. Oli takkala keli ja hevosen kaviot keräsivät tieroja. Hevosta vaadittiin juoksuun ja Aarne kiristi äkillisesti suitsia samalla kumartuen syrjään kuskipukilta. Hevoinen ampaisi kuin pikajuoksija starttiviivalla. Matkustaja ei ehtinyt suojautua, tieroja lenteli ja reen perä oli pian lumen vallassa. Enää ei matkustaja kehottanut hevosta juoksuun.
Oli myös sellaisia kulkijoita, jotka eivät päästäneet kyytipoikaa viereensä rekipeiton alle, vaikka olisi kuinka pakkanen. Oli myös ystävällisiä kyyditettäviä, jotka peittelivät kyytipojan huolellisesti viereensä peitteisiin.
Kyyditettävien joukko koostui monenlaisista henkilöistä. Oli kauppiaita, kauppaedustajia, käräjäaikana käräjätuomareita ja monen alan virkamiehiä. Löytyipä vieraskirjasta Ilmari Kiannon nimi.
Kinnulan kestikievaritoiminta lopetettiin 1927 ja luultavasti myös samalla muut kievarit Oulun ja Muhoksen välillä. Syynä oli se että Oulu-Vaala rata valmistui näihin aikoihin. Ehkä syrjäkulmilla oli kievaritoimintaa vielä myöhempäänkin.
T. k. 13 pnä (13.8.1910) antamallaan päätöksellä on lääninhallitus uskonut kestikievaritalonpidon ja varsinaisen kyydityksen Muhoksen kunnassa sijaitsevissa kyytilaitoksista 1911 vuoden alusta alkavaksi viisivuotiskaudeksi: kunnan alapäässä Kosulan seuduilla talolliselle Jaakko Kinnula-Kosuselle (s. 1869, Ylikosunen no 9), kirkonkylässä talolliselle Juho Mäkelälle ja kunnan ylipäässä Hyrkkään seuduilla talolliselle Antti Hyrkkäälle, Muhoksen kunnan vuosittain suoritettavaa Kinnula-Kosuselle 500 mk:n, Mäkelälle 395 mk:n ja Hyrkkäälle 1,400 mk:n suuruista korvausta vastaan.
Samalla on lääninhallitus määrännyt seuraavat tilat ja niitten omistajat suorittamaan ylimääräiset kyyditykset Kosulan kestikievarissa: Laitasaaren kylässä olevien Kosusen no 9, Kosusen no 10 ja Inkalan no 38 tilojen omistajat leski Anna Kosusen (Anna Antintytär Kinnula, s. 1847 Ylikosunen Saarela no 9), Jaakko Kosusen (Jaakko Heikinpoika Kosunen, s. 1879 Kosunen no 10) ja Heikki Inkala-Kosusen (Heikki Heikinpoika Kosunen, s. 1881 Inkala no 38) kunkin yhdellä hevosella; kirkonkylän kestikievarissa: kirkonkylässä olevien Walkolan no 8, Tikkalan no 3 ja Koivikon no 39 tilojen omistajat Aappo Walkolan ja Juho Mäkelän, Juho Aulan ym. Tikkalan tilan omistajat ja Suomen valtion, kunkin kohdaltaan yhdellä hevosella; sekä Hyrkkään kestikievarissa: Hyrkkään no 5, Similä no 58 ja Kassisen no 9 tilojen omistajat Laavu (Klaavu) Hyrkkään, Juho Similän ja Kaarlo Tillmanin kunkin yhdellä hevosella. 3
J.K. Onko kestikievarin vieraskirja tallessa? Voisi olla mielenkiintoista luettavaa! Kestikievareiden taksaluettelo vuonna 1911. Kyytilaitoksen historiaa Kansallisarkistossa.