Tänä päivänä yleensä sangen vaatimattoman näköinen ja pajuttunutkin Kosuoja kiemurtelee Oulujoesta mutkan kuivalla maalla, lähtee Seurojentalon liepeiltä ja laskee takaisin Oulujokeen Saarelan ja Kinnulan talojen sekä vanhan Kosulan talon välimaastosta. Ennen voimalaitoksia ja ruoppauksia Kosuoja oli laaja vesi ja kalainen paikka, josta sai madetta ja haukea ja niinpä onkiminen olikin mieluisa ja hyödyllinen poikien huvitus. Talo pysyi kalassa kesäaikaan.

Heino Saarela (s. 1886) muistaa, miten vanhempi velimies sai Kosuojasta viisikiloisen hauen, joka oli uiskennellut sisään omatekoiseen pyydykseen, ”pöhnään”, joka oli metrin pituinen ja useampivanteinen, suustaan siinä kolmekymmentäsenttinen.

Kirkkaan jään ja matalan veden aikaan käytiin Kosuojalla ”kolokalla”. Puisella kurikalla, johon pantiin varsi, hakattiin jäätä ja jäästä irtoavat sirut pökerryttivät kalat, jotka kellahtivat selälleen. Kirveskassaralla hakattiin avanto ja nostettiin saalis pois.

Tuohino-ojan alkulähteet ovat Tuohinojärvessä, joka on nykyään lähes  kuivunut. Oja mutkittelee aikansa ja laskee Oulujokeen Muhoksen ja Oulun kaupungin rajamailla. Heino oli käveleskellyt ojan vartta syrjäniityltä kotia kohti kevätkesällä ja tullut silloin vähässä vedessä olleen ojan erään syvennyksen kohdalle. Syvennykseen oli jäänyt vettä, joka oli sameaa ja poreili kummasti. Ja siellähän oli kuin olikin mateita. Mukana olleella veitsellä hän teroitti kuivan pajunrisun, jolla hän sitten saalisti kolmisenkymmentä puolimetristä madetta. Oli siinä ollut kantamista kerrakseen ja kotiväelle ihmettelemistä ja hyvältä oli maistunut kala.

Kalamiehelläkin joskus on onni matkassa ja silloin kun sitä ei osaa odottaakaan! ¹