Kokon no 30 tila oli aiemmalta nimeltään Laihiainen, se muutettiin Kokoksi viimeistään vuonna 1905. Tilan historia ulottuu kuitenkin ainakin 1600-luvun loppupuolelle, sillä 1/2 manttaalin Laihiaisen perintötalo näyttäisi noin vuoden 1688 aikoihin jakautuneen kahdeksi 1/4 mtl tilaksi.
1690-luvun lopun katovuosien aikana molempien talojen väki kuoli ja tilat joutuivat kruunulle. 1 Sitten vuoden 1700 talvikäräjille tuli Erkki Martinpoika Kokko ja kertoi haluavansa ottaa viljelykseensä Heikki Laihiaisen 1/4 mtl ja Matti Laihiaisen 1/4 mtl autiotilat Laitasaaressa, mikäli saisi ne yhdeksi tilaksi yhdistettynä kuten ne olivat olleet aikaisemminkin. Koska kukaan ei osannut kertoa mitään tilojen laadusta tai miksi ne aikoinaan oli erotettu, niin määrättiin arviomiehet tutkimaan tilan rakennukset, pellot, niityt jne. 2
Monien vaiheiden ja vuosisatojen aikana tilalla oli monta isäntää. Lopuksi se oli Karl Birger Steniuksen omistuksessa viikon päivät – hän myi tilan 24.4.1891 ”Suomen kruunulle kuuluvalle Koivikon maanviljelyskoululle välillämme sovittua ja paikalla maksettua kauppasummaa neljätuhatta yhtäsataa kultamarkkaa vastaan”.
Vanhemmat laitasaarelaiset ovat aikoinaan muistelleet, että tilalla oli ollut iso talo, joka uitettiin lautalla Ouluun. Ja että rantapalstaa on alettu kutsumaan Hökkeliksi sen takia, että paikalla on ollut keskeneräiseksi jäänyt tiilistä tehty rakennus. Rakennuksen oletetulta paikalta onkin löytynyt paljon vanhoja tiilen kappaleita. Eräs vanha mies taas on kertonut Hökkelin rinteessä olleesta mäkituvasta. Tuvan paikalta löytyi myöhemmin peltoa kynnettäessä pitkiä lahonneita hirsiä ja nokeentuneita kiviä siirtoviemäriä kaivettaessa.
Laihiainen oli Koivikon yhdysviljelyksessä noin vuoteen 1945, miltä ajalta on muistona vielä Hökkelin palstalla maakellari ja lato.
Laihiaisesta tai vanhasta Kokon talosta ei ole löytynyt kuvia toistaiseksi – olisiko kenelläkään?
– Ritva Nygren
2 vastausta artikkeliin “Laihiainen no 30 historia”
Laihiainen/Kokko tilojen historiasta.
Hallussani on karttaote kyseisistä tiloista vuodelta 1767-1769 sekä vuodelta 1859, vahvistettu 24.2.1864.
Karttoihin on merkitty tilan rajat, Hökkelin palstan rakennuksen sijainti ja Lumiaisen palstan rakennusten paikat. Myös ulkometsäpalstat ulottuen Sanginjoen Pirttijärvelle.
Kalevi Leskelä
Hei Kalevi, nuo kartat olisi hauska joskus nähdä!
Terv. Ritva Hökkelin palstalta