Vuonna 1924 laitasaarelaiset Wiljam Laukka, Jaakko Kinnunen ym. päättivät, että pohjoispuolelle pitää saada kulkutie helpottamaan joen sen puolisten tilojen maanviljelyä. Oulun maaherrakin oli asiaan suosiollinen, tiehanke katsottiin tärkeäksi ja hän puolsikin asiaa. Tien teko on varmasti ollut hidasta, sillä siinä ei käytetty konevoimaa, vaan mies- ja hevosvoimaa ja lapiota – olipa joskus naisiakin näissäkin hommissa. Oheinen kuva kertookin Laukan ja Leppiniemen välisen tien teon vaiheesta paljon. Kalevi Leskelän veljen Niilon mukaan tässä kuvassa on Ketolanojan leikkaus ja vuosi on 1939. Ilmeisesti tietä tehtiin osissa.
Kolmisen vuotta tämän tiehankkeen jälkeen laitasaarelaiset ajattelivat, että olisiko mitään muuta kulkuvälinettä joen ylitse kuin vene tai lautta. Sellaista, jolla saattaisi kuljettaa suuremman määrän tavaraa. He keksivät, että lossihan olisi erinomainen ratkaisu tähän. Oulujoen pohjoispuolen tiekunta päätti, että sinkin avulla ylikulkeva lossi laitetaan Laitasaaren osuusmeijerin kohdalle. Osuusmeijeri oli lahjoittanut hankkeelle 2.500 markkaa ja tämän vuoksi annettiin kaikille maidon kuljetukselle ilmainen kyyti meijeriin.
Valittua lossipaikkaa puolsi myös se että lähellä oli postipaikka ja rautatiepysäkkikin. Lossin tulo ei kuitenkaan mennyt ihan ongelmitta, sillä soraääniäkin oli, niiltä joiden tilusten läpi lossille menevä tie olisi kulkenut. Etenkin Vilmissä asuva Juho Apaja vastusti, koska lossi tulisi hänen haminamaalleen. Oulun läänin maaherra Pehkonen kuitenkin hyväksyi anomuksen ja velvoitti lunastamaan tien alle jäävät maat jos ei sovintoa muuten synny.
Lossia ei ilmeisesti saatu vielä tällä kertaa rakennettua, sillä laitasaarelaiset Wiljam Laukka, Väinö Mäkelä ja Juho Yrjänä hakivat vuonna 1929 uudelleen lupaa lossille. Lupa saatiin 19.3.1929 ja lossi aikanaan valmistuikin. Päivärinteen sairaalan rakentamista se ei ehtinyt auttamaan. Sen kaikki rakennusmateriaalit nimittäin kuljetettiin muulla tavalla pohjoisrannalle. Vanhan lossin jäänteitä on löytynyt vielä vuonna 2017, jolloin Laitasaaren uuden koulun rantaan rakennettiin telarantaa veneitä varten. 1
- Muhoksen kunnan historia s. 191, 192 ↩
3 vastausta artikkeliin “Laitasaaren pohjoispuolen tie ja lossi”
Tientekokuvassa vasemmalla puolella on isäni Antti Leskelä hevosensa Titan kanssa. Kuvan oikealla puolella Väärän Feetu, naapurin mies, joen toiselta puolelta. Veljeni Niilon kertoman mukaan tientekopaikka oli Ketolanojan leikkaus vuonna 1939.
Hevosen vanhetessa Titasta tuli minun hevoseni. Hänella oli aina erityisen kiire talliin, kun tiesi että siellä oli herkut odottamassa. Kerran ratsastamasta tultaessa hänellä oli niin kiire talliin että matalan oven vuoksi putosin selästä, eikä siinä käynyt pahemmin. Myös uintireissut olivat Titalle ja minulle mieluisia. Titta osasi väistellä uittotukkeja hyvin. Muistoissani Titta on maailman paras hevonen. Isä kengitti hänet sisällä pirtissä.
Kerrassaan mainiota! Oma isänikin (Veikko Pirilä, asui Muhosperällä, Pirilän Kalevin veli) kertoi paljon hevosjuttuja. Hevonen ei ollut vain työjuhta, vaan persoona – jokainen erilainen. Isän nuoruuden aikana Karppilassa oli vähintään kolme hevosta. Isä kävi kirkolla elokuvissakin hevosella! Setä-Kalevi on kirjoittanut useampia kirjoja nuoruutensa ajalta – ovat olleet tärkeitä kaikille meille sukulaisille.
Hei Kalevi, mahtavaa, että laitoit nämä tiedot tänne! ja toiselle hepallekin jopa saatiin nimi tietää :) Eli Ketolanojanleikkauskohta on kuvassa.