Mummon luona Monolassa – osa 4


Maan suola

Äitini Toini Wirkkula, o.s. Aulis, oli hyvin kiintynyt enoonsa Samuel Abraham Strömmeriin (1854-1923), joka olikin ollut hyvin mukava mies. Jo esikoistaan odottaessaan äiti oli päättänyt, että juuri Samppa-enon hän haluaa lapsensa kastamaan. Pian olisikin ollut liian myöhäistä. Muhoksen kirkkoherra Samuel Abraham Strömmer kuoli 5.7.1923, kolme kuukautta sovittujen ristiäisten jälkeen. Hänen muistokseen annettiin myös perheemme nuorimmalle, Simolle (s. 1936), kolmanneksi nimeksi Samuel.

Äiti oli toivonut tyttöä, ja meitä syntyikin pareittain, identtiset kaksoset. Ikää meillä oli kaksi viikkoa ja painoa kummallakin kaksi kiloa, kun meidät pyykkikorissa rahdattiin junalla Helsingistä Muhokselle kastajaisiin.

Mummo ehdotti raamatullisia nimiä Raakel ja Lea, mutta päädyttiin kompromissiin. Olimme syntyneet Rebekan päivänä – Raamatusta sekin. Siitä saatiin Rea, minä sain tyytyä harvinaiseen, suomenruotsalaisissa piireissä tunnetumpaan Ea-nimeen.

Tuskin koko vaatimaton perhejuhla olisi jäänyt aikakirjoihin ilman mummolle luonteenomaista pikku tapausta.

Kun kastetoimitus oli ohi ja vieraat asettuivat kahvipöytään, koettiin äkkiyllätys: juhlavehnänen maistui myrkynsuolaiselta. Ällistyksestä toivuttua tilaisuus vaihtui yleiseksi nauruksi. Selvisi että juuri ennen toimituksen alkamista mummo oli kiirehtinyt luomaan viimeisen silmäyksen kahvipöytään ja harmistunut: kranssin pinnalla oli aivan liian niukalti hienoa sokeria. Kiireissään hän tempaisi hyllystä purkin ja sirotteli tarmokkaasti pullan pinnalle – suolaa.

Ja miksipä ei mummon kylvävässä eleessä voisi nähdä myös vertauskuvan kristityn velvoituksesta olla maan suola.

– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)