Lapsuuden leikit
Lapsuuden varhaisimmista aistimuksista mieleeni on jäänyt Monolan tuoksu. Se pysyi vuodesta toiseen aina samana ja lehahti tuttuna vastaan, kun pitkänkin ajan jälkeen Monolan oven avasi. Se oli vanhojen esineiden, ajan patinan, kahvin, mausteiden, lamppuöljyn ja lukemattomien tuntemattomien ainesten salaperäinen sekoitus. Se oli monivivahteisempi kuin naapurissa, missä aina tuoksui pelkästään puhtaalta. Hägglundeilla näyttikin alati olevan meneillään suursiivous.
Oulujoella oli vielä 1920-luvulla laivaliikenne Muhokselta Ouluun. Muistan kuin unennäkönä että olin rannassa, kun laivasta heitettiin Hägglundin laiturille virvoitusjuomakori. Rea ja minä leikimme päivittäin Hägglundin lasten, Tytin (Gunvor) ja Kiin (Erik) kanssa. Kaari (Karin) oli vähän vanhempi. Mieluisin ajanvietteemme oli uinti. Se oli rajatonta ja loputonta, erityisesti sukeltaminen. Luulen, että olimme enemmän veden alla kuin päällä. Tärisevinä, huulet sinisinä noustiin vedestä ja vähän lämmettyä taas niin heti sekaan. Kokemus oli niin voimakas, että vielä aikuisenakin unissani uin yhä Oulujoessa.
Oulujoen rantatörmät olivat taipuisaa savea. Leivoimme siitä savikakkuja ja paistoimme ne koviksi laudalla auringossa.
Sen jälkeen kun voimayhtiöt valjastivat Oulujoen kosket 1950-luvulla, vedenpinnan korkeusvaihtelut ovat kovertaneet rantoja niin että savitörmät ovat alkaneet vyöryä jokeen. Myös Monola on uunien halkeillessa käynyt asumiskelvottomaksi ja on viime vuodet seissyt tyhjillään.
– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)