Aarno Sipola on kirjoittanut Niilosta muistiin asioita ja lähetti niitä sivustollemme julkaistavaksi. Aarnon äiti ja Nipa olivat keskenään pikkuserkut. Niilon kotitila oli Laitasaaren Tuohino no 71.

Niilo Raumala muutti Laitasaaresta Ouluun 22.6.1929. Vuonna 1935 hän meni Kemin yhteislyseon ensimmäiselle luokalle ja erosi toiselta luokalta vuonna 1937. Tämän jälkeen Niilo meni Oulun lyseon kolmannelle luokalle samana vuonna ja seitsemännellä luokalla ollessaan vuonna 1941 hän lähti jatkosotaan. Niilo palveli sodassa jalkaväkirykmentti 53:n II pataljoonan joukoissa Kiestingissä, Uhtuan suunnassa ja Karjalan Kannaksella. Hän kävi myös upseerikoulun kurssin no 59 vuonna 1944 ja oli reservin luutnantti.

Sodan jälkeen vuonna 1945 hän lähti Inariin setänsä Aaro Raumalan luo kultaa kaivamaan. Inarin Lemmenjoen Puskuojan parhaat kulta-alueet olivat legendaarisen ”Nipa” Raumalan työmaata. Niilo oli aina sanavalmis ja erinomainen tarinankertoja. Lemmenjoelle Nipa siirtyi yhden Sotajoella vietetyn kesän jälkeen, jossa vuosikymmenien varrella hänestä muodostui Lemmenjoen patriarkkana ja kylänvanhimpana tunnettu käsite. Nipa asui monet talvet yksin kämpällään Puskulla. Vapaa-aikaansa hän vietti lukemalla ja pelaamalla kirjeshakkia. Kämpän päälle satoi paljon lunta – naapuri hiihteli siitä yli, mutta ei pistäytynyt kylään. Seudulla ei kyläilty useasti, vaan saattoi mennä parikin vuotta vierailujen välillä. Kun sitten naapuri harvoin piipahti kylässä, saattoi Nipa kysäistä: ”Unohtuiko jotain?”

Lapin teollisuustoimikunta piti 12.4.1965 kokouksen Inarin Matkailumajalla maaherra Martti Miettusen (1907-2002) johdolla. Kokoukseen osallistui joukko Inarin kunnan ja Lapin Maakuntaliiton edustajia sekä kullankaivajat Nipa Raumala ja Yrjö Korhonen (s. 1922), jotka oli kutsuttu kokoukseen nimenomaan siinä mielessä, että heidät saataisiin kehittämään turisteille näytettävää kullanhuuhdontaa joko Lemmenjoella tai mieluiten ehkä nelostien varrella esim. Tankavaaralla. Korhonen ja Raumala käynnistivätkin turistihuuhtomon Tankavaarassa Korhosen nimiin myönnetyllä valtausalueella.

Alku oli vaatimaton, Thieden maja palveli tukikohtana. Werner Thiede oli saksalainen arkkitehti, joka hallitsi 1930-luvulla Tankavaaralla välikäsien kautta useita tuottoisia kultavaltauksia. Sitkeiden riitojen vuoksi Thiede karkotettiin Suomesta vuonna 1939. Sodan aikana saksalaiset tuhosivat lähes täysin Tankavaaran kaikki rakennukset ja kaivaukset, mutta Thieden maja oli jätetty paikoilleen. Majan sai omistukseensa myös Thiedelle oppaana ollut Max Peronius, jonka jälkeläiset edelleen kyseisen kämpän omistavat Tankavaarassa. ¹

Toimintaa kehitettiin ja turistiliikennettä varten perustettiin osakeyhtiö, Tankakulta Oy, jonka tasavertaisina osakkaina olivat Yrjö Korhonen, Nipa Raumala ja Kari Virtanen. ²

Kullankaivaja Heikki Kokon muistelus Nipasta

Ikimuistoiseksi jäi se talvi, jonka vietimme Nipa Raumalan kanssa Lemmenjoen kulta-alueella. Olin tehnyt ennen talven tuloa kämpän tasapuolilleen pinoon valmiita klapeja, joten puuhuolet olivat ohi. Samoin koko talven muonavarat oli hankittu Omanais-Matin puodista Inarista. Varsinkin sokerit ja hiivat. Olin kutsunut Nipan käymään kylässä. Kämppiemme väli oli viiden kilometrin hujakoilla ja eräänä joulukuun alkupäivänä huomasinkin hänen laskeutuvan lumista rinnettä alas kohden kämppääni. Vaan miten ihmeessä hän tuolla lailla jalat haarallaan kävelee. Selvisihän se likemmäs tultua, että hänellä olikin lumikengät jalassa. Siitä johtui tuo outo taivallus. Siinä sitten alettiin pikkuhiljaa maistella vaarinkaljaa, jota oli kaikki astiat täynnä. Niin luiskahtivat joulunpyhät ja uudetvuodet ohi. Oli tammikuun loppu, kun Nipa aprikoi, että pitäisiköhän lähteä käymään välillä omalla kämpälläkin. Esitin siihen, että eiköhän ensin panna uudet kaljat happanemaan. Eihän sitä tiedä, kuinka jano yllättää viikon päästä. No, Nipalla ei ollut mitään järkevää ehdotusta vastaan.

Teuvo Lehtolan kirja Morgamin pyrkyrit kertoo kullankaivuun leviämisestä ulkomaille seuraavaa

Viime kesänä saapui Herr Fritz Saksasta Tankavaaraan ja halusi 10 kuutiometriä hiekkaa, joka sisälsi kultaa. Hiekan hän sai, mutta kultaa ei ollut hänen mielestään riittävästi. Saksan pankki myi harkkokultaa sopuhintaan eli 15 markkaa gramma ja Herr Fritz teetti muutaman kilon russakkahippuja. Ne sekoitettiin Berliiniin kuljetettuun Lapin hiekkaan. Säkitetty hiekka jaettiin suuren tavaratalon asiakkaille, jotka saivat suuressa altaassa vaskata kullan esille. Oppaiksi Lapista kutsuttiin Nipa ja Inkku. Viikon verran he vaskasivat kultaa berliiniläisille ja haaveilevat vieläkin moisesta kultasaaliista, keskimäärin viisi g/vaskooli. ^{3 4}

Jutussa Nipa on siis Niilo Raumala ja Inkku on Inkeri Syvänen.

– Aarno Sipola