Oulujoen Tervasoutu


Oulujoen Tervasoutu 13.-14.6.2014 oli 30. kerta ja juhlasoutu

Veneet lähtivät Vaalasta perjantaina kohti välietappia Muhosta. Soutamaan pystyi lähtemään myös Muhoksen venesatamasta lauantaiaamuna. Venekuntia oli tällä kertaa seitsemän, parhaimpina aikoina niitä oli yli 20. Mukana olleena voin suositella tätä muillekin laitasaarelaisille. Nyt monessa veneessä oli vapaita paikkoja.

Maantietä liikkuessa ei voi nähdä sitä kauneutta mitä joelta katsottuna näkee. Kun lähdetään soutamaan Muhokselta, tulee ensimmäisenä vastaan Rovastinsaari mahtavine vanhoine puustoineen. Saaren kahtapuolta näkee Hartikan, Koivikon ja Koortilan talot.

Eteenpäin mentäessä Kestien kaksi komeaa taloa, sitten Korivaaran koulun, Viinikan, Heikkisen ja Huovisen talot. Pohjoispuolella jokea on Koivula, Ketola ja Kekkola. Näitä taloja kulkija ei näe maantielle.

Soutu jatkuu Huovilan ja Konnun törmän, Väärän ja Rönkön jälkeen Laukan sillalle. Sillalla on paljon ihmisiä toivottamassa hyvää matkaa.

Ennen Määtänkylää näkee puhtaat kalliot vedestä Pikku-ahon eli Tapion talon kohdalla.

Seuraava etappi on Laitasaaren koulu jossa rantaudutaan kahville.

Matkaa jatkettaessa näkee Päivärinteen sairaalan rannat, johon on rakennettu upeita korkealuokkaisia taloja. Ennen tämä ranta oli sairaalan potilaiden virkistysalue.

Piakkoin ollaan jo Oulun rajalla. Turkansaari on seuraava pysähdyspaikka jossa nautitaan ateria voileipien kera. Myös Muhoksen veneen huoltajalla oli omat tarjottavat.

Matkan jatkuessa näkee vanhoja maatiloja, jotka tulivat tutuiksi jo nuoruusvuosina toimiessani Valion maidon kerääjänä Jussi Veikkolaisen kanssa Oulujoen pohjoispuolella. Muistan vielä talojen nimetkin 55 vuoden jälkeen.

Ouluun päin tultaessa myös veden ja rannan tuntuma paranee, enää ei ole liejuisia rantoja vaan ne ovat kivetyt ja kovat veteen saakka. Uudet rakennukset ulottuvat rannoille asti. Tällaiseksi pitäisi rannat  rakentaa myös Laitasaareen.

Seuraavaksi venekolonna saapuu Ouluun Koivurannan kahvilan eteen jossa odotellaan viimeisetkin veneet paikalle. Matka jatkuu yhdessä kohti Nokkalan rantaa jossa on päätepiste.

Muhoksen veneen peräsimessä toimi Topi Portaankorva johon olen luottanut monien vuosien ajan. Myös me soutajat olemme aina olleet iloisia ja tyytyväisiä tapahtumaan. Kesä voi alkaa!

Tämän päivä uutinen; myös Tervahiihto on muuttumassa näille kankaille.

26.8.2014

-Kalevi Leskelä, soutaja Muhoksen kunnan veneessä jo yli 20 kertaa