Miten selvittiin pakkastalvista maaseudulla 1940-50 luvulla
Rakennukset olivat hirsirakennuksia eivätkä kaikistellen aina kovin lämpimänpitäviä. Lämmitettiin uuneilla, jokaisessa huoneessa oli omansa. Lämmitykseen meni puuta ja aikaa useampi tunti päivässä. Asuntojen ikkunat olivat kaksinkertaisia ja niiden alaosat jäätyivät kovilla pakkasilla. Ilmojen lauhtuessa jäät sulivat ja ikkunoista valui vesi puuruuhiin, jotka oli laitettu ikkunanpokien alle.
Karjarakennuksissa ei ollut lämmitystä ja ne pysyivät lämpimänä eläinten ansiosta, riippuen eläinten määrästä. Eläinten ruokinta oli työlästä pakkasella, juomavesi loppui usein kaivosta. Silloin vesi ajettiin hevosella joesta. Saavit ja pänikät täytettiin avannolla ja siirrettiin karjarakennukseen. Heinien siirto hevosella kaukaa ulkoniityiltä oli pakko tehdä ilmalla millä hyvänsä.
Myös ihmisten ruokatalous oli oma lukunsa. Perunat haettiin kellarista lauhempina päivinä, koska kellarit olivat maakuoppia ja oljilla eristetyt. Tämä työ tehtiin tarpeen mukaan ja samalla tuotiin marjoja ja juureksia sisävarastoon. Muita ruokia oli säilötty aittaan, kuten leivät jyvien sekaan laariin. Sianlihat ja silakat olivat suolattuina saaveissa. Puolukkatynnyristä käytiin kovertamassa jäätyneitä marjoja tarpeen mukaan. Kaupassa ei juurikaan käyty kuin kahvia, sokeria ja suolaa hakemassa.
Peseytyminen vaati monenlaisia ponnistuksia erityisesti talvella. Savusaunat olivat etäällä asumuksista, eikä niitä kovilla pakkasilla voitu lämmittää joka viikko. Saunan kiukaan ja veden lämmitys kesti useampia tunteja ja pesuvesi sulatettiin usein lumesta. Saunassa ei ollut lämmintä pukuhuonetta – silloin oli kiire juosta lumessa sisälle pirttiin!
Pyykinpesu oli aikaa ja työtä vaativa toimenpide. Pyykit pestiin joko sisällä huoneessa tai karjakeittiössä nyrkkipyykkinä. Pesukoneita ei silloin ollut. Pyykit laitettiin saaveissa vesikelkkaan ja huuhdeltiin avannolla. Arvata saa kuinka pesijän käsiä paleli! Pyykin kuivatus ulkoilmassa kesti kauan.
Asunnoissa ei ollut sisävessoja, vaan käymälät olivat pihojen perällä. Käymälässä käynti talvisaikaan kovalla pakkasella oli suoritus sekin. Käymälän alusta nousi korkeaksi torniksi, joka piti välillä kaataa.
Pitkien pakkaskausien jatkuessa rakennusten kunto oli ratkaisevaa; joissakin taloissa jätettiin osa huoneista kylmilleen polttopuiden säästämiseksi. Näin toimien selvittiin kun paremmasta ei tiedetty.
Oma tarinansa oli kun taloista loppuivat polttopuut, eläimiltä heinät ja jauhot ja kun ihmiset sairastuivat jokatalvisiin kulkutauteihin.
Pakkaspäivänä 14.1.2016 muistelivat Elsi ja Kalevi
2 vastausta artikkeliin “Pakkanen”
Näinhän se oli. Talon yhteydessä olevaa kylmävarastoa kutsuttiin kafferiksi ja se sijaitsi porstuan vieressä.
Silloin käytettin jalkineina vinkkeleitä eli huopatossuja. Kun pakkasta 40 ja risat, kyllä savu nousi suoraan talojen piipuista.
Reijo Kamula: Naapureissa käytiin siihen aikaan kylässäkin. Meillä naapurilla oli iso pirtti ja pirttiin nähen pienehkö uuni yhessä nurkassa. Kovilla pakkasilla tulivat vuoroilloin isäntä/emäntä meille kylään. Meillä oli pieni pirtti ja keittiö ja lämmintä piisasi, kun väkiäkin oli vähintäänkin riittävästi omasta takaa. Naapurin isäntä, joskus sanoikin kylään tullessaan lähteneensä lämmittelemään! Kaasari paloi kotonani katossa syksyyn -65 asti! Ei nykyajan lapset/nuoret osaa kuvitellakkaan, minkälaista oli mökkeissätalostelu 50-60luvuilla!
Jukka Ukkola: Enpä kaipaa noita aikoja, varsinkaan ulkohuussia, ei kynttiläkään nostanut pimeällä tunnelmaa, kun oli ainoana valonlähteenä ja paleli niin mahdottomasti, nopea suoritus.
Onneksi tehtiin uusi talo 1974, jossa olikin 2 sisävessaa ja sisäsauna, sähkövalotkin ja lämmin vesi hanasta, keskuslämmitys, kerrassaan tuntu luxukselta elämänmuutos siihen aikaan.
Pippa: Juuri tuollaista se oli. Ja siinä oli sitä jotakin, mitä nytten ymmärtää ja muistelee.
Hienoimmille neiteille tuotiin ämpäri nurkkaan!
Kiitos kirjoittajille ja kommentoijille.
Jukka Ukkola: Noinpa olikin pienempiä asoita varten, nurkka ämpärin päällä oli sitten joko kovalevy tai Maaseudun Tulevaisuus-lehti kaksinkerroin taitettuna, me pojat ei saaneet tuota käyttää, vaan ulos oli mentävävä. Kuka lie sitten tuon tyhjentänyt, enpä muista, lie Isä ottanut mukansa kun aamunavetalle lähti ja nakkasi sisällöksen lantalaan, ei muistoa tapahtuneesta.
Paavo Salmi: Muistan, että huopatossut olivat lämpöiset, vaikkei ollut sukkiakaan, tarkenin juosta naapuriin Onteroon asioita toimittamaan, kouluun oli 3 km, pakkasella isä vei hevosella, muuten menin kävellen tai suksilla Päivärinteen pihan läpi, matkan varrella oli Hanna Greusin kauppa, joskus oli joku penni taskussa, että sain jotain makeaa ostettua, ei minulla huonoja muistoja ajasta ole, oltiin niin totuttu aikaan, korttiaikaahan se oli, en vaan silloin ymmärtänyt, miksi rahan lisäksi piti pikku kuponkeja leikellä. Saunominen oli työlästä, vintattiin vettä kaivosta, vietiin saunan muuripataan ja lämmitettiin kiuas, kyllä me neljä miestä käytiin usein lumihangessakin saunomisen aikana. Pyykinpesu oli todella vaivalloista, saunassa lämmitettiin muuripadassa vettä ja käsipelillä pyykkilaudalla hangattiin vaatteita, tai, olin vain apuna, kyllä minun siskot teki raskaimman työn, siitä kiitos heille.
Elsi Lehikoinen: Muistanpa vielä senkin kuinka 50-luvulla oli ainoat kengät harmajat huopatossut. Kun pohjat kuluivat rikki niin vanhojen tossujen varresta leikattiin uudet pohjat ja liimattiin kiinni maitoliimalla. Silloin eivät tytöt pitäneet pitkiä housuja ja villahousujen ja sukkien väliin jäävä alue reisissä oli aina jäässä ja punaisena. Korivaaran kouluun Murtomäestä oli kuitenkin viitisen kilometriä matkaa ja kävellenhän se kuljettiin. Repussa olevat maitopullo ja leivät ehtivät matkalla jäätyä kovilla pakkasilla.
Kyllä on rapsakat kelit, eilen kävi -31C täällä Laitasaaressa. Lukekaapa miten ennen tarettiin kovilla pakkasilla, mukavia kommentteja tässä artikkelissa myös. Koettakaahan tareta, kevättä kohti mennään!