Äitini Vieno Kaski o.s. Jurvakainen (s. 1927, k. 2010 Oulu, haudattu Intiön hautausmaalle) kertoman mukaan hänen isänsä Juho Jaako Jurvakainen (s. 1887 Jurvakainen no 45) ystävystyi Samuli Paulaharjun kanssa ja oli näin mukana joillakin Paulaharjun tekemillä kuvausmatkoilla. Jaako ja Samuli Paulaharju asuivat myöhemmin melkein naapureina Oulussa. Jaako rakensi oman ison talon Oulun Tuiraan Valtatien varrelle. Äitini kertomaa:

Meidän talossa oli etupuolella leveät portaat ja kolme ulko-ovea vierekkäin. Talossa oli useampia asukkaita ja meillä oli niissä vuokralaisia. Asuimme itse alakerran toisessa päässä; vasemmanpuoleisin ovi johti meidän omaan kotiin. Meillä oli kaksi huonetta omassa käytössä. Oikeanpuoleisin ovi johti alakerran toiseen asuntoon, missä oli kolme huonetta. Siellä saattoi olla useammatkin vuokralaiset yhtä aikaa. Keskimmäinen ovi johti yläkertaan, jossa oli myös kaksi asuntoa ja niissäkin vuokralaisia. Pihapiirissä oli piharakennus, jonka toisessa päässä oli sauna ja toisessa päässä oli huone. Muistan, että siellä asui vuokralla ompelijatar, jolla ihmiset ompeluttivat vaatteitaan.

Vanhempani Jaako ja Olga myivät kaupunkitalon vuonna 1930 ja ostivat Pikkaraisen Aapolta talon, Kemilän, Viskaalinmäeltä. Olga-äidillä oli niin ikävä synnyinseudulleen. Kauan äiti ei kuitenkaan saanut tästä nauttia, hän kuoli vuonna 1933.

Jaakon ja Olgan lapsista Martti (s. 1926), Vieno (s. 1927) ja Onni Arvo (s. 1929, k. 1930) syntyivät Tuirassa. Nykyään Tuirassa, äitini syntymäpaikalla, sijaitsee Lidl’n myymälä.

Jaako on ollut mukana vuonna 1910 insinööri, varamaanmittari J. H. Luoman johtamassa retkikunnassa, jonka tehtävänä oli Suomen Suuriruhtinaanmaan ja Venäjän Keisarikunnan välisen rajan avaus Oulun läänin kohdalla. Retki kesti kesäkuulta syyskuun loppuun saakka. Apulaisena hänellä oli vanhempi maanmittausoppilas E. B. Karppinen. Retkellä oli mukana myös oma valokuvaaja – tämä kuvaaja oli Paulaharju.

Samuli Paulaharju kirjoittaa tästä retkestä teoksessaan Kolttain mailta (ilm. 1921)

Jo kesällä 1910 jouduin ensi kerran kosketuksiin Venäjän lappalaisten, kolttien kanssa. Seurasin silloin insinööri J. H. Luoman johtamaa retkikuntaa, jonka toimena oli Suomen ja Venäjän välisen rajan uudestaan avaaminen ja puhdistaminen Kuhmoniemen seuduilta aina Patsjoen taakse, Norjan rajaan asti.

Tavattiin siellä, Tshyosadshe-tunturin takana, kolttaukko, Ontrei Fofonov, joka asui lähellä Suomen rajaa, Madzas-jaurin rannalla, ja hänen talossaan vierailtiin yökausi sekä taas paluumatkalla istuskeltiin sateinen iltapäivä kastuneita vaatteita kuivaillen. Silloin tein jo ensimmäiset kohtalaiset muistiinpanoni ja otin ensimmäiset koltta-kuvani. Ja rannatonta kolttien erämaata saatiin Lapin korkeilta rajatuntureilta joka päivä katsella, ja nähdä yksinäisten savupatsaiden kohoavan sen salaperäisistä metsistä. Lappi otti rajamiehen silloin melkein lumoihinsa. Vasta vuosien päästä, kesällä 1914, pääsin uudelleen Lappiin ja Kolttien maille.

– Eila Paso o.s. Kaski