Oulun kirkon torninkello lyödä paukutteli kahtatoista päivällä keskiviikkona elok. 20 pnä (1890), kun Kajaanin tullista ajaa karautimme Muhokseen menevälle tielle. Aikomus oli matkustaa Vaalan kautta Kajaaniin. Maantie kulkee pitkin Oulujoen viljavaa laaksoa, Oulujoki vilkkuu tuo tuostakin vasemmalla kädellä. Hyvin on viljelty Oulujoen laakso, nuo vaalean kellervät ohra- ja ruisvainiot, sekä vihannat nurmikentät todistavat että maanviljelys on jo jotenkin hyvällä kannalla Oulujoen varrella. Vainioilla näki miestä naista kilvan hyörivän elonleikkuuhommissa. Rukiin leikkuu oli jo loppumaisillaan useammassa talossa ja jopa ohrankin sekä kauran leikkuu oli hyvässä määrässä.
Siellä on Pikkaran kylä. Hangaskankaan tuossa laidassa on Oulun ja Muhoksen pitäjien raja. Ensimmäinen talo Muhospitäjässä on niin sanottu Puujalka niminen talo, jonka nykyään omistaa hra Meijer, saksalainen syntyjään. Hän siirtyi useita vuosia sitten Saksasta Ouluun, jossa hän teki humalan kasvatuskokeita, ehkä huonolla menestyksellä. Aikomus oli koettaa kasvaisiko Baijerin humala näin kaukana pohjanperillä, ettei ulkomaalta tarvitseisi tilata humaloita Oulun oluttehtaiden tarpeeksi. Vaan kun yrityksestä ei tullut mitään, osti hra Meijer maatilan Oulujoen pohjoispuolella lähellä Oulua ja sieltä hän muutti sittemmin nykyiselle tilallensa, jonka hän on laittanut varsin hyvään kuntoon. Tilaa kutsutaan nyt Meijerin Puujalaksi. Tämän sivu ajettuamme jouduimme taasen vähäiselle ylävähkölle kankaalle, jonka rinteelle näkyy Kosulan iso kylä, joka leviää eteemme. Useita varakkaan näköisiä taloja on vähän väliä Oulujoen kummallakin puolen, kun matkustaa Oulujoen vartta.
Talojen rakennukset ovat uhkeita ja useat maalattuja, pellot ja niityt todistavat ahkeraa työntekoa ja toimelijaisuutta. Toimelijasta onkin kansa täällä jo virkeää luonnostaan, sen huomaa jo ensi silmäyksessä. Mutta tänä syksynä onkin maataviljelevällä väestöllä erityisenpi syy olla vilkkaalla tuulella, sillä kaikki kasvullisuus on runsaasti palkinnut viljelijän vaivat, pellot töröttivät kuhilaita täynnä ja ladot oli ahdattu täyteen voimakasta karjan rehua talven varaksi. Iloisia ja tyytyväisiä ihmisryhmiä näkikin vähän väliä vainioilla leikkuuta lopettelemassa ja naurun kajahduksia kaikui joka suunnalta, missä vaan ihmisiä oli ahkerassa toimessa.
Korilan mäelle tultuamme ilmestyi näkyviin Muhoksen kirkon kylä. Leveänä, välkkyvänä juovana vierii kyydättelee Oulujoki viljeltyjen rannelmien rajoittamassa vuomassa, niin tyynesti vierivät vedet rantaäyräitten ohi, että ei huomaakaan niiden liikkeessä olevan. Mutta ovatkin ne Muhokseen tullessaan paria peninkulmaa pitkässä Pyhäkoskessa hyppyriä heittäneet, jos täällä lepäävätkin leikistään.
Todella luonnon ihana on Muhoksen kirkon kylä, joskin näköala ei ole erittäin laaja. Kirkko sijaitsee ikivanhan ja vankan männikön sivulla, sen edustalla syleilee mahtava joki viehättävää rantaa, ja lukuisat uljaat talot kilpailevat toistensa kanssa somuudessa. Seutu kokonaisuudessaan tekee matkaajaan miellyttävän vaikutuksen kesäiseen aikaan, jonka vuoksi ei ole mikään ihme, että kaikki huvimatkailijat ovat ihastuneet Muhoksen kirkonkylään ja mielellään viivähtävät siellä päivän tahi pari. Jokitörmät ovat täällä korkeahkot ja talot näkyvät paraasta päästä olevan jokeen viettävillä rinteillä.
Meillä ei ollut aikaa ollenkaan viipyä Muhoksen kirkolla, kun näet oli kiire Vaalaan, josta seuraavana aamuna aijoimme lähteä höyrylaivalla Kajaaniin. En siis ehtinyt nähdä muuta kuin tien varrella olevat seudut ja nekin vaan vilahdukselta. Lukija siis suokoon anteeksi, jos en voikaan tästä luonnon kauniista paikkakunnasta antaa täydellisempää kuvausta, vaan ainoastaan muutamia hajanaisia piirteitä, jotka kirkon kylän halki ajaessamme painuivat mieleeni. Tien varrella olevista paikoista mainittakoon joen törmällä sijaitseva Kirkkoherran virkatalo, Koivikon maanviljelys-opisto puistoineen ja hyvin viljeltyine vainioineen ja Valkolan kievari, jonka rantaan Oulun ja Muhoksen väliä kulkeva höyryvene ”Laine”, pysähtyy yöksi.
Mainitun kievarin lähellä yhtyy myöskin Muhosjoki Oulujokeen ja vähän ylempänä vaipuvat kuuluisan Pyhäkosken kuohut siihen suvantoon, joka Muhoksen kirkolta vähempiä virtavia paikkoja lukuun ottamatta, ulottuu Madekoskeen saakka. 1
4 vastausta artikkeliin “Pikakuvia Kajaanin matkalta”
Lähes vastaavantapainen kuvaus löytyy helsinkiläistyneen oululaiskirjailija Erkki Kivijärven (1882-1942) romaanissa ”Tervaporvarien pojat ja tyttäret” (Otava 1934). Siinä eletään jotain 1800-luvun loppupuolta ja tarinan päähenkilö suorittaa polkupyörällään Muhoksen matkan ohitse aikansa Oulujokivarren ökytalojen Erkkola, Kauppila, Saarela ja Isteri sekä Maikkulan kasarmialue. Kirjan sivuilla 63-64 Tuohinon talo saa maininnan korkeine kuusikujineen. Siinä sanottiin, että ”vanha ja mainio” ukko Meyer olisi halunnut ennen kuolemaansa tulla haudatuksi kotipihalleen. No, ukko Meyerin luut kyllä lepäävät Muhoksen hautausmaalla suuren rautaristin alla eikä hän kummittele talonsa nurkilla.
Yllä oleva tarina on osa lehdessä julkaistua jatkokertomusta. Valitettavasti tarinan viimeistä osaa ei ole löytynyt, eikä myöskään kirjoittajan nimeä. Jos joku saa sen tietoonsa niin lisätään se ilman muuta.
Nuo kuuset on edelleen siellä ja upeat ovat.
”Polkupyörällä Suomussalmelle”, kertonut I.C.
Päivälehdessä 12.8.1899 on tuolla otsikolla Ilmari Calamniuksen (Kiannon)eloisaa kerrontaa hankaluuksista, mihin hänen seurueensa joutui, kun tie olikin veden vallassa Kosulankylän ja Apajan kohdilla. Ja kuvataanhan siinä toki muutenkin meidän seutuamme. Näitä viehättäviä matkakertomuksia tuntuu löytyvän…