Rahko no 11 historia


Tämän talon historiaa on veivattu – historiallisen kauan! Ainakin jos sivuston aikajanalla mitataan. Koska kirjoitin aiemmin Hyrkistä no 12, oli luonnollista että koetan saada Rahkonkin asujaimiston kasaan – onhan Hyrkki aikoinaan Rahkosta jaettu. Rahkosta lohkotun Rahkolan talon historiaa kokosin myös, taisi olla niitä ensimmäisiä kirjoitelmia.

Rahkoa jopa 1500-luvulta lähtien asuttanutta sukua muutti talosta joen toiselle puolelle Hyrkkiin vuonna 1828. Sieltä he lähtivät pois vuonna 1915 kun myivät tilan Kinnusille. Viimeiset vanhan Rahkon suvun edustajat asuivat Hyrkistä lohkotussa Nikarassa vuoteen 1934 saakka, tosin silloin se oli ollut jo pidempään vain kesäasuntona.

Rahkon tila on edelleenkin taloon vuonna 1828 Limingasta tulleen suvun omistuksessa eli yhteensä 187 vuoden ajan (2015).

Nyt onkin taas iso liuta ihmisiä, joita on kiitettävä avusta – toivottavasti en unohda ketään – Paavo Rahko, Kaisu Rahko, Pete Silenius, Ritva Nygren ja Maj Öström. Ja tietysti Sari, joka on kaivellut niitä kaikkein muinaisimpia asukkaita!

Rahkosta on paljon kuvia, mietin että niitä pitäisi ehkä vähän karsiakin – mutten raskinut poistaa yhtään!

Lue Rahkosta lisää tämän linkin kautta.

P.S. Pete – käypä Rahkolan sivulla – löytyi hieno kuva talostanne!