Rahkon talossa oli aikoinaan kolme poikaa. Jaakko, vaikka olikin vanhin, jäi kotitaloonsa sellaiseksi ”setämieheksi” ja vanhaksi pojaksi.

Hän sai omakseen talossa olevan, täydessä kunnossa olevan tuulimyllyn. Tästä myllystä muodostui Jaakolle yksi rakkaimpia paikkoja maailmassa.

Minunkin ensimmäinen myllymatka pikkupoikana oli Jaakon myllyyn. Minua pelotti, kun kiivettiin yläkertaan. Koko mylly huojui ja ritisi, tuntui että se hajoaa tuossa paikassa. Mutta Jaakko istui tyynenä tuutin äärellä, antoi jyvien hitaasti valua sormiensa lomitse tuuttiin.

Näinhän se piti ollakin, eihän tuulimylly jauha tyynellä säällä. Olihan niissä jauhoissa kyllä akanoita, mutta kun äiti seuloi ne kahteen kertaan, kelpasivat ne rieskajauhoiksi. Äitini leipoi rieskoista paksuja, yli puolituumaa, kuusamolaisittain. Ne näyttivät karkeatekoisilta, mutta olivat hyvänmakuisia.

Olen laskeskellut, että Laitasaaren meijerin alueella oli ainakin kymmenen tyylipuhdasta tuulimyllyä. Nyt ei ole ollut kymmeniin vuosiin enää yhtään. Tuntuu ihan pahalta, miksi kaikki on pitänyt hävittää? Totisesti silloin olisi tarvittu luonnonsuojelijoita, museoviranomaisia ja ympäristöministeriä. Jos ne olisivat olleet, olisiko edes yksi tuulimylly säilynyt meidän kylällä ja olisi saatu kunnon rieskajauhoja?

Toinen Jaakon veljistä (Juho) lähti Amerikkaan, jossa viipyi muutaman vuoden. Kun hän palasi takaisin, toi hän veljelleen Amerikan tuomisia. Jaakko sai kultakellon, josta tuli myllyn ohella hänelle toinen rakas esine.

Pakkasaamuisin, kun tultiin meijeriin, mentiin mielellään pannuhuoneeseen lämmittelemään. Siellä Pekka Tomperi tiuhaan tahtiin nakkeli komeita koivuhalkoja pesään eikä ketään palellut. Koulupojat olivat siellä matkalla läheiseen kouluun ja Rahkon Jaakon näki siellä usein. Kun koulupojat tiesivät Jaakolla olevan kellon, he kysyivät kellonaikaa etteivät myöhästy koulusta.

Tämä oli Jaakolle mieluinen kysymys. Se oli melkoinen rituaali ennen kuin aika saatiin selville. Koska oli kova pakkanen, oli Jaakolla paljon vaatetta ja meni aikaa ennen kuin kaikki napit saatiin auki. Tällä välin Jaakon jykevät kasvonpiirteet olivat sulaneet leppeään hymyn väreeseen.

Vihdoin sieltä vaatteiden kätköistä tuli esille pieni sininen samettipussi, joka oli huolellisesti solmittu kiinni. Vieläkin kului aikaa, ennenkuin Jaakko kankeilla sormillaan sai nyörit avatuksi. Kun tuli hetki vetää kello näkyviin, oli Jaakon suun ympärillä selvää naurua.

Se oli umpikuorinen kultakello. Koska sitä säilytettiin samettipussissa, se oli ulkopinnaltaan kiiltävä, kuin uusi. Kun Jaakko painoi peukalollaan kellon nuppia, ponnahti kansi auki ja koulupojat saivat tarkan ajan. En tiedä oliko pojille tärkeää kellonaika vaiko se toimitus, joka suoritettiin ennen kuin saatiin aika selville. ¹

– Martti Kesäniemi (Ähkysen no 37 edesmennyt isäntä, artikkeli julkaistu perikunnan luvalla)

J.K. Sivuston mukaan myllyjä oli ainakin seuraavissa taloissa – luultavasti vielä useammassakin – Tihinen no 6, Viinikka no 8, Kosunen no 10, Rahko no 11, Määttä no 16/17, Kesti no 35, Inkala-Apaja no 38, Rönkössä no 18 oli höyrymylly.